Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Elizabeth Stroutin Olive Kitteridge -novellikokoelmassa Olive, taas on novelli ”Maanpakolaiset”, jossa newyorkilainen Jim Burgess tulee Helen-vaimonsa kanssa käymään tapaamassa veljeään Bobia ja siskoaan Susania Bobin luona Mainessa. Olive Kitteridge ei varsinaisesti edes esiinny novellissa; käy vain ilmi, että Bob ja hänen vaimonsa tuntevat Oliven. Burgessin veljesten tapaaminen oli englanniksi Stroutinsa lukeneille mukava jälleennäkeminen tuttujen hahmojen kanssa, kun taas meille suomeksi kirjoja lukeneille Burgessit olivat outoja. The Burgess Boys ilmestyi jo vuonna 2013 eli ensimmäisen Olive Kitteridge -kirjan jälkeen, mutta ennen Lucy Barton -kirjoja. Se sijoittuu osin samaan Shirley Fallsin pikkukaupunkiin Mainessa kuin Stroutin esikoisteos Pikkukaupungin tyttö.
Burgessin pojat kertoo siis Jim ja Bob Burgessista. Mainesta kotoisin olevat veljekset ovat jättäneet koko osavaltion taakseen, sillä menneisyydessä ei ole heille mitään hyvää. Molemmat ovat lakialalla ja erityisesti Jim on menestynyt erittäin hyvin. Veljesten välit ovat kilpailulliset, mutta jollain tapaa lämpimät. Shirley Fallsiin on jäänyt Bobin kaksossisko Susan, jonka poika Zach saa kirjan tapahtumat liikkeelle.
Shirley Fallsiin on tullut paljon somalipakolaisia, eivätkä kaikki paikalliset pidä siitä. Zach, nuori pölvästi kun on, keksii heittää vitsinä jäisen sianpään Shirley Fallsin moskeijaan. Jutusta halutaan nostaa kunnon viharikossyytteet ja tehdä esimerkki, ja tapaus nousee kansalliseen julkisuuteen. Susan pyytää apua veljiltään, joiden on vihdoin aika palata Maineen.
Tapaus repii auki sisarusten väliset suhteet. Bob onkin aina vihannut sitä, miten Jim häntä piikittelee, Susan ei pidä kaksosveljestään ja kukaan ei oikein pidä Susanista. Jim on paistatellut julkisuuden valokeilassa ja pelkää nyt maineensa tahrautuvan, ja on toisaalta ottanut oman täydellisen kotielämänsä liian itsestäänselvyytenä. Kuten prologissa todetaan: “Ethän sinä heitä tunne. Ei kukaan koskaan tunne ketään.”
Burgessin pojat on moniääninen kirja, jossa näkökulmansa saavat Jimin ja Bobin lisäksi Susan, Jimin vaimo Helen, Bobin ex-vaimo Pam ja somalimaahanmuuttaja Abdikarim. Tapahtumat liikkeelle saattanut Zach jää kummasti vähän taka-alalle: hänen motiivinsa ja ajatuksensa tuntuvat vähän sivuseikalta. Tapahtumat Shirley Fallsissa pyörivät taustalla, kun Strout tarkastelee veljesten lähipiirin elämää, jossa vakiintuneet dynamiikat murtuvat ja tilalle tulee jotain uutta. Kirja on taitavasti kerrottu, kuten tässä vaiheessa Stroutilta tietää jo odottaa. Siinä käsitellään tarkkasilmäisesti ihmisten kitkaisia suhteita läheisiinsä ja sitä, mitä pintapuolisen ystävyyden ja läheisyyden alla voikaan kätkeytyä. Jimin ja Bobin välit ovat näennäisesti lämpimät, mutta pinnan alla on hankausta ja katkeruutta.
Se, missä määrin tässä kohtaa itse kukin jaksaa lukea hyvin toimeentulevien valkoisten amerikkalaismiesten keski-iän kriiseistä on sitten toinen juttu. Aiheensa puolesta en olisi Burgessin poikiin tarttunut, jos se ei olisi ollut Elizabeth Stroutin ja sittenkin harkitsin hetken. Burgessin pojat paljastui kuitenkin hyvin sujuvalukuiseksi: sivut kääntyivät kuin itsestään. Niinpä kynnys lukea loputkin madaltui selvästi ja lopulta olin ihan tyytyväinen, että kirjan luin. Iso kiitos tästä sujuvuudesta kuuluu tietysti suomentaja Kristiina Rikmanille, joka on suomentanut esikoista lukuunottamatta kaikki Stroutit.
