Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Suomalaisuus on ulkomailla vahvimmillaan, mutta kotimaassa oleilu ahdistaa. Aina on ikävä jonnekin. Kirjoittajat haluavat tarjota vertaistukea tähän tunteiden vuoristorataan. Tarinat maailmalta antavat ajateltavaa jokaiselle, joka pohtii elämänmuutosta tai on jo loikannut ulkosuomalaisuuteen.
Tässä tarpeellinen kirja kaikille ulkomailla asumisesta haaveileville.
Ulkomailla oleskelu on aina seikkailu, mutta millainen siitä tulee, voi johtua myös monista meistä itsestämme riippuvista asioista – mutta yllättävän usein myös ei. Yksi asia, jonka kaikki ulkomailla pidemmän aikaa ”ulkosuomalaisina” asuneet huomaavat kuin salakavalana tautina, on kova kotikaipuu ja vaikeus sopeutua uuden maan poikkeaviin tapoihin, inhimilliseen elämään kuuluvana.
Virve Rissasen ja Tiina Tuuloksen kirjoittama Paikka, johon palaan on lajissaan harvinainen opas niille, jotka lähtevät Suomesta ulkomaille käymään, vaan ei olemaan. Kaksi koti-ikävää Suomeen ja sinne jääneitä ystäviään kaipaavaa ystävystä kirjoittivat yhdessä käsikirjan ulkosuomalaisille periaatteella: pidä ikkuna auki maailmalle.
Koko elämä pakattuna viiteen matkalaukkuun saavumme lentokentältä huoneistohotellin ovelle valmiina aloittamaan uuden elämän. Tarkoitus on elellä kaksi viikkoa hotellissa, ja tänä aikana järjestellä kaikki byrokratia ja löytää uusi koti (Tiina).
Tiina kirjoittaa Australiasta ja Virve Afrikasta. Kokemukset ovat hieman erilaisia. Molemmat ovat matkustelleet, ja ulkomailla oleminen on suvussa tuttua. Myös heikko terveydenhoito ja taudit ovat kirjoittajille jo aiemmin tuttuja juttuja, kuten Virvelle, joka on asunut Namibiassa ja Botswanassa, ja joka kyselee ötököistä, ja kuulee aggressiivisista muurahaisista sekä malarialääkkeen sivuvaikutuksista. Tiina taas ihastelee autonikkunasta vilahtelevia jättiläissaniaisia, eukalyptuspuita sekä tiheää kasvistoa.
Matkalla maahan, jota ei ole aiemmin nähnyt ja kokenut kaikilla aisteilla, mahtaa olla shokki kokea se täysin erilaisena kuin sen on itse kuvitellut, varsinkin jos, ja kun, se on täysin eri maailmassa todellisena koettuna. Jo pelkät outojen lintujen äänet, merenpauhu, tuuli, ilmankosteus ja suolaisuus tai villikoirien haukunta toisenlaisessa ilmanalassa herättävät uinuvat pelot. Silti ulkosuomalaisuus kaukana on aina suuri nykyaikainen seikkailu.
Enää ei yksin liikuta vaarallisissa viidakoissa. Pelko on aikuistumisen eteishuone ja turvallisesti läpikäytynä avain turvalliseen aikuisuuteen. Kirjoittajat käyvät läpi ulkomailla itsensä kanssa samaa sisäistä kamppailua pelkojen voittamiseksi kuin kaikki muutkin nuoret ystävänsä kotimaassa yrittäessään kasvaa irti kahleistaan: se on kirjan yksi alaviite, joka kantaa eteenpäin, sillä itsensä ja vapauden löytäminen ulkomailla on lopputulema.
Australiassa Tiina oppii, että pitää varoa käärmeitä, hämähäkkejä, kenguruja ajotiellä ja myös lintuja. Pyöräilijöillä oli kypärässä sojottavia nippusiteitä, joiden tarkoitus oli estää lintuja käymästä pyöräilijöiden kimppuun. Linnut kuulemma muistivat hyvin ne, jotka olivat olleet uhkia niiden pesille.
Kun ympärillä muuttuu kaikki – ihmiset, eläimet, kieli, aktiviteetit ja ympäristö – kognitiivinen kuppi voi mennä nurin rasituksesta. Tärkeintä uuden elämän alussa onkin antaa itselleen aikaa. Tunteita tulee ja menee. Olo voi olla lamaannuttavan orpo tai maailmoja syleilevän onnellinen, tai kumpaakin vuorotellen.
Ystävättäret dokumentoivat kokemiaan vuororytmissä erilaisina palasina: faktalaatikot kaupan päälle luovat kiinnostavan lukudramaturgian.
Puolisoni kuvaa videota ja kävelee ympäri asuntoamme. Hän kertoo päivän tunnelmista ja muuttoprosessista. Hän on tehnyt tätä matkamme alusta alkaen, ja nyt siitä on tullut meille tapa. Hyppään videolle mukaan, meikittömänä, yöpuvussani ja hiukset sekaisin.
Videosta on tullut heille päiväkirja. Heti perässä vinkit uuteen maahan saapumisesta. Hyvä!
Tiinan mielestä karu realiteetti on se, että jos olet lähtenyt yksin, kukaan ei voi jakaa kokemustasi. Suomeen jääneet läheiset eivät koe samaa, ja vaikka he kyselisivät elämästäsi kiinnostuneena, kohtaat tilanteet aina ensin yksin. Tämä herättää miettimään, pitääkö ihmisen olla oma itsensä vai pyrkiä muuttumaan ja sopeutumaan muuttuneen elämänsä uusin lavasteisiin ja mitä se tarkoittaa?
Punertava hiekka jalkojen alla. Kukonlaulu aamuisin, sirkkojen sirinä iltaisin. Kielikoulun tarjoama mausteinen maitotee, avotulella keitetty juomavesi, joka sisältää pienen savuaromin. Tuoreiden mangojen makeus.
Se tarkoittaa tätä. Kaikki tuntuu kiehtovalta ja huomio kiinnittyy aina vain uusiin yksityiskohtiin, joista jokainen kertoo tarinaansa sekä uusista mielenkiinnonkohteista.
Virve on lähtenyt Tansaniaan yksin ja hänen pohdiskelunsa elämisestä ja yksinolosta tuntuvat kiinnostavimmilta kuin Tiinan, joka muutti Australiaan yhdessä puolisonsa kanssa ja toi mukanaan turvan lisäksi ilmeisen rasittavat riidat. On hyvä, että he kirjoittavat suoraan, mutta koskettavia merkityksiä tuntuu hieman puuttuvan. Jokainen voi miettiä, mikä se olisi omalla kohdalla.
Paikka, johon palaan : käsikirja ulkosuomalaisille vaikuttaa enemmin kaverikirjalta kuin oppaalta. Sen huomaa jo heti alun ohjeista, kun Virve kehottaa kohdassa vinkkejä henkiseen ja fyysiseen valmentautumiseen kohdassa kaivamaan esiin kaikki tuttujen tututkin, jotka ovat asuneet uudessa kotimaassasi ja ottamaan heihin yhteyttä. Virve kehottaa pakkaamaan mukaan myös valokuvia läheisistä.
Kirjassa nouseekin esiin tärkeinä teemoina ystävyys tai se puuttuminen: ilman ystäviä ja ystävyyttä ihminen on vielä yksinäisempi ulkomailla kuin kotimaassa. Tämä näkyy luvussa ”Ystävät uudessa maassa – miten niitä saa?”. Tansaniassa valkoisia kutsutaan lempinimellä mzungu, joka viittaa ihmiseen, joka tulee, menee ja vaeltaa ympäriinsä – eikä sellaisiin viitsi välttämättä tutustua.
Muistutukset ovat tarpeen, ja joka luvussa oleva käytännön osuus enemmän kuin tarpeellinen – ne ovat kirjan kuuma ydin. Mutta kuten lähtö, myös palaaminen on ongelma. Siitä ei ole tehty traumaattista. He ymmärtävät jo matkansa alussa, että heillä on paluu edessä. Kirja on surutyötä lähdön ja paluun aiheuttamia tunnemyrskyjä vastaan. Kirja on siksi tehty kuin vinkeiksi ja neuvoiksi samanlaisille seikkailijoille, mutta myös aikalaisdokumenttina.
Ennen vanhaan tiedonvälittäjinä ja kokemusasiantuntijoina oli vain suomalaisseuroja paikan päällä ulkomailla. Nykyisin Facebookin ryhmät ovat korjanneet tämän. Tarinat byrokratiasta ja erilaisista tavoista luottaa todistuksiin antavat esimakua sille, miksi mutkattomuuteen tottunut ja vaikeuksia välttelevä suomalainen palaa aina.
Ongelmista, kotikaipuusta ja ystävien tuesta kirjassa puhutaan paljon. Koska muuttaminen ulkomaille ei ole lastenleikkiä, olisi sitä varten – ja erityisesti paluuta – turvattava selusta. Ystävättäretkin ymmärsivät hyvin yskän: jos he kokevat saavansa ulkosuomalaisuuden jakamisesta niin paljon hyötyä ja ahaa-elämyksiä, siitä voisi olla iloa myös muille. Lähtö ja päätös ulkomaille muuttamisessa on usein vaikeinta, siksi sitä on valmisteltava tarkkaan etukäteen, joten mistään yhtäkkisestä päähänpistosta ei ole kysymys.
Paikka, johon palaan käsittelee kaikkea mahdollista muuttamisen näkökulmasta unohtamatta eri maiden tapoja ja kulttuuria suhtautua byrokratiaan, arjen harmeja ja harrastuksia, millaista on olla suomalaisena ulkomailla, millaista sairastaa, miten pitää yhteyttää rakkaisiin ja ystäviinsä Suomessa sekä miten voi nuuskia uutta vaikuttamatta kliseiseltä keskivertoihmiseltä?
Käsikirja on kirjoitettu otsikkonsa mukaisesti niille ilmeisen kunnollisille, joilla on paikka mihin palata. Kirjaa ei ole kirjoitettu niille, jotka eivät halua palata vaan sulautua uuteen ympäristöönsä. Siitä kertoo se, miksi elämän pakkaaminen laatikoihin ei tunnu Tiinasta tavanomaiselta muutolta. Iso osa heidän omaisuudestaan menee vuokrattuun varastotilaan odottamaan, että he palaavat. Suomenkaipuu on alusta lähtien kovaa koti-ikävää, ja ehkä siksi ulkosuomalaisuuskin lopulta jää lyhyeksi, mutta matka on ollut jännittävä.
Tätä kirjaa on kirjoitettu monessa kahvilassa ja ravintolassa, eri vuodenaikoina, eri mantereilla ja eri elämänvaiheissa. Kirjaa viimeistellessä kummankin Suomeen paluusta on jo useampi vuosi. Ulkosuomalaisuus, ulkomailla vietetyn elämän muistelu ja toisten kotien läsnäolo arjessa on kulkenut koko ajan matkassa.
Kirja on omistettu seikkailijoille ja vertaisille sekä haaveilijoille ja aloittelijoille. Silti hieman yli 160 sivua isolla kirjasimella on ehkä enemmänkin vihko kuin kirja. Parasta kirjassa on tosiasioiden tunnustaminen. Ulkomaille muuttaminen on aina vaikeaa, ja siinä on aina myös omat riskinsä, jotka voi aistia rivien välistä, kuten vaikka ”rasistisesta asunnonvuokraamisesta”. Mutta mikään ei ole lopullista ja aina pääsee takaisin, vaikka valinta olisi ollutkin väärä. Kannattaa vain luottaa, että kaikki järjestyy, ja että edessä on (suuri) elämänseikkailu. Tuleeko tähän jatkoa? Toivottavasti!