Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kun aikoinaan varasin tämän kirjan, en edes tiennyt, mistä se kertoo, enkä tietenkään lue koskaan mitään pienellä präntillä kirjoitettua. Kanteen on kirjoitettu: ”Lumoava romaani kuvataiteilija Anita Snellmanin elämästä”. Minulla on kuitenkin luja luotto Raija Oraseen, joka kirjoittaa niin tenhoavasti kaikista jo eläneistä ihmisistä. On paljon ihanampaa lukea historian henkilöistä romaanista, jolloin kirjailija on saanut käyttää omaa luovuuttaan. Ehkä se ei kaikille sovi, mutta minulle kyllä.
Keltainen kertoo siis kuvataiteilija Anita Snellmanista (1924–2006), joka tuli nyt todella tutuksi. Hän on jotenkin jäänyt minulle tuntemattomaksi. Vaan nyt hän on niin tuttu, että jos jossain törmään hänen taiteeseensa, se tuntuu varmasti tosi upealta.
Kirjan tarina oli yllättävä jo senkin puolesta, että Anita Snellman on ollut hyvin vapaa tekemään, mitä itse haluaa. Tarina alkaa lapsuudesta ja sitten on se käännekohta, kun Anita haluaa lähteä opiskelemaan taidetta, jättää lukion kesken ja ei kun Helsinkiin ja kohti unelmia.
Helsingin jälkeen Pariisi ja sittemmin Ibiza ja kaiken aikaa Anita elää ja maalaa. Koti-ikävä ei liioin vaivaa, eikä hän ilmoittele itsestään juuri mitään. Ei sitä, että saa lapsen, ei sitä, että mene naimisiin, ei sitä, että eroaa. Lapsikin syntyi, mutta ei aviomiehelle. Kun Anita huomasi odottavansa lasta, hänelle oli hyvin selvää, että aikoo pitää sen. Mikäs siinä, jos elettäisiin nyt, mutta kun se aika oli 1940–50-luvun taitetta, jolloin kaikki oli sen aikaista. Vaan syntyi Terella – miten kiva nimi!
Anita ei kuitenkaan ollut kovinkaan äiti-tyyppinen, vaan lasta hoitivat muun muassa nunnat. Anita maalasi ja eli, tapaili miehiä ja oli suorastaan tunnettu siitä. Oli lyhyempiä ja pidempiä suhteita, mutta taide ja maalaaminen olivat etusijalla. Pariisista Anita muutti Ibizalle, jossa asuminen oli aika alkeellista, mutta se ei haitannut, koska oli aurinko, jota Anita rakasti.
Keskellä kirjaa on kuvaliite Anitan tauluista, joiden tekemisestä kerrotaan. Millainen elämäntilanne kunkin taulun maalamisen aikana oli ja niin jokainen maalaus saa taustatarinan.
Pidin Keltaisesta todella paljon, koska taiteilijuus on kiehtovaa, juuri senkin takia, ettei itse siitä juuri mitään ymmärrä, kun on tällä tuotoksista nauttivalla puolella. Niinpä tässäkin kirjassa on kaikki tapahtumat suunnilleen totta, päähenkilöt ovat oikeita, eläviä tai elänneitä ihmisiä. Se, mitä he ovat jutelleet tai riidelleet, on kirjailijan omaa. Jos on hyvä tarina, ei haittaa, onko kaikki totta!
