Carlos Da Cruz ja Anniina Mikama: Päivä maapallolla : Koulussa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Millainen on koululaisen päivä eri puolilla maailmaa? Anniina Mikaman kirjoittamassa ja Carlos da Cruzin kuvittamassa teoksessa päästään kurkistamaan kymmenen koululaisen elämään ympäri maapalloa.

Ensimmäisenä kirjassa iskee silmään kirjan mieletön värikkyys sekä kuvituksen ja taiton loistava yhteispeli; kirja on todellista visuaalista ilotulitusta. Vasemmalla sivulla tutustutaan aina uuteen koululaiseen ja mitä asioita hänen päivittäiseen elämäänsä oikein kuuluu. Harrastukset, koulutarvikkeet ja eväät vaihtelevat paljon maasta riippuen, puhumattakaan siitä, mitä kaikkea mielenkiintoista pienen koululaisen huoneesta oikein löytyykään.

Oikeanpuoleisella sivulla puolestaan nähdään mitä muut lapset tekevät ympäri maapalloa samaan kellon aikaan. Kello yhdeksän Eiko harjoittelee koulussa kanji-kalligrafiaa, kello kahdelta Ana-Maria on koulun jälkeen iltapäiväkerhon sambatunnilla ja kello puoli neljä Luis sovittaa isän neulomaa chullo-myssyä, sillä Perussa neulominen on miesten juttu. Vuorokauden aikana lukija saa matkustaa koko maailman ympäri, joten kirjassa riittää yhdessä ihmeteltävää.

Päivä maapallolla : Koulussa, on ilahduttava, upeasti kuvitettu tietokirja uteliaalle lapselle, suosittelen!

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 290 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...