Dick Forsman ja Olli Vesikko: Päiväperhoset Suomen luonnossa

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Hei, mikä oli tuo ruskea perhonen silmät siivissään? Tuossa meni hopeatäplälaji, mutta mikä niistä? Perhosten tunnistaminen on mielenkiintoista, mutta kärsivällistä puuhaa. Päiväperhoset Suomen luonnossa antaa hyvät eväät opetella tunnistamaan Suomen kesässä liihottelevat lajit.

Kyseessä on toinen laitos alun perin vuonna 2005 ilmestyneestä oppaasta. Seitsemässä perhosvuodessa on tapahtunut paljon. Jotkut lajit ovat yleistyneet nopeasti, ja jotkut pohjoiset lajit vetäytyneet vielä pohjoisemmaksi. Perhosharrastajien määrä on kasvanut ja digikuvaus on helpottanut määrityksen opettelua, joten päivitetylle versiolle on paikkansa.

Kirjassa esitellään Suomessa säännöllisesti tavattavat päiväperhoslajit systemaattisessa järjestyksessä. Mukana on myös lähialueiden lajeja, joiden harhautuminen tai leviäminen Suomeen on todennäköistä.

Kirja on erittäin selkeä ja helposti ymmärrettävä. Suomessa tavatuista lajeista on kerrottu tuntomerkkien lisäksi esiintyminen, lentoaika, elinympäristö, elintavat sekä lähilajit. Tekstejä tukevat hyvälaatuiset kuvat. Yksi kirjan parhaista puolista on, että kuvissa näkyy sekä siiven ylä- että alapinnat. Tämä on tunnistamisen kannalta erittäin tärkeää.

Päiväperhoset Suomen luonnossa on kätevä opas niin kirjahyllyyn, mökille kuin retkelle mukaan.

Joni

Vuodesta 2007 Kirjavinkkeihin kirjoittanut Joni Sundström lukee monipuolisesti. Intohimoinen luonnon tutkiminen ja retkeily ovat elämäntapoja, joten luontokirjat kiinnostavat erityisesti. Kotisivut: Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *