Satu Jaatinen: Paremmissakin piireissä: Kuninkaallisia skandaaleja kautta aikojen

Paremmissakin piireissä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kuninkaalliset ovat kautta aikain olleet julkisuuden henkilöitä, joita kansa on pelännyt, kunnioittanut ja arvostellut. Periytyvä titteli on ollut joillekin jopa murhan arvoinen ja toisille kauhistus. Ennen kuninkaalliset ovat olleet maan valtiaita ja kaikki mitä he ovat tehneet on vaikuttanut koko maahan. On siis ollut jopa elintärkeää tietää mitä hovissa tapahtuu.

Nykyään monarkit ovat kyllä lehtien etusivulla, mutta yhä enemmän henkilökohtaisten syiden kuin maahan liittyvin asioiden puolesta. Vielä tänäkin päivänä kuninkaallisten elämä on samalla julkista kuin hyvin salattua. Viralliset esiintymiset menevät tiukkojen normien ja jopa ikäloppujen perinteiden mukaan, mutta vain harva tietää mitä suljettujen ovien takana tapahtuu – monopolia ei ainakaan pelata. Kun jotain sitten tulee julki, koko maa tai maapallo kohisee ja kuhisee. 

Ah, skandaaleja. 

Paremmissakin piireissä -teokseen on koottu tuhannelta vuodelta niin pieniä kuin isompia kuninkaallisia skandaaleja. Varmasti jokainen muistaa jonkun lööppeihin yltäneen tapauksen, jota voi kirjasta etsiä. Miksi kuninkaallisten ja aatelien elämä ja etenkin skandaalit niin kiinnostavat? Ehkä kuninkaiden ja kuningattarien elämä vaikuttaa enemmän satumaiselta kuin oikealta. Eikä prinsessatitteleitä oikein ole jokaiselle tarjolla. Joka tapauksessa, Paremmissakin piireissä antaa niin viihdykettä kuin nippelitietoa monarkioiden menoista. 

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...