Jean-Michel Charlier ja Victor Hubinon: Punaparta : Karibian demoni ja Kapteeni vailla nimeä

Osta kirja itsellesi

Jäin pitkäksi aikaa miettimään jaksanko tarttua tähän sarjakuvaan. Toisaalta merirosvoteemainen seikkailusarjakuva kuulostaa ihan lupaavalta, mutta aika harvoin kuitenkaan innostun vanhemmista sarjakuvista. Noh, niin kuin monesti tulee todettua, aina kannattaa kokeilla. Punaparta on kuin onkin oikein mainiota viihdettä! Vuonna 1959 alkunsa saanut Punaparta käsittää kaikkiaan 16 seikkailua, josta Punaparta : Karibian demoni sisältää kaksi ensimmäistä tarinaa ja albumi Kapteeni vailla nimeä kolme tarinaa. Tämä arvostelu sisältää kummatkin albumit.

Hieman yllättäen sarjakuvan nimihenkilö, kauhistuttava Punaparta, ei kuitenkaan ole sarjakuvan päähenkilö. Kenties asianlaita muuttuu tulevissa osissa, mutta ainakin toistaiseksi näkökulmahenkilönä on Punaparran adoptoima Eric, joka ei kuitenkaan tunne kutsumusta merirosvoelämää kohtaan. Tämä Ericin ja Punaparran välinen konflikti on ensimmäisen albumin ytimessä ja siinä sivussa ryöstetään Espanjan varakuninkaan poika, soluttaudutaan merenkulkuakatemiaan, paetaan vankilasta ja pelastaudutaan kiipelistä jos toisestakin. Toisessa albumissa asetelma on hieman muuttunut, sillä Eric elää jo itsenäistä elämää isästään erossa. Tai ainakin hän yrittää, sillä Ericin hieman naiivi luottavaisuus vieraita kohtaan ei aina tee asioita hänelle helpoksi.

Ericin tarina johtaa kerta toisensa jälkeen ojasta allikkoon.

Sarjakuvassa on siis juuri niin paljon seikkailua, kun voi toivoakin, mutta se mikä yllätti minut oli se, miten nokkelasti sarjakuva on käsikirjoitettu. Ratkaisu kiperiin tilanteisiin ei koskaan ole suoraviivainen väkivalta, vaan toiminta perustuu oveluuteen ja älynnystyröiden käyttöön. Väitän, että aika moni toimintaelokuvan ohjaaja voisi ottaa mallia Punaparrasta siitä, miten jännitettä rakennetaan ja vastaus ei todellakaan ole mahdollisimman suurien räjähdysten käyttäminen (vaikka kyllä niitäkin sarjakuvassa nähdään).

Oma suosikkini on toisessa albumissa oleva tarina Punaparran poika, jossa päästään tutustumaan kaleeriorjan elämän realiteetteihin. Tarina paitsi osoittaa, miten tarkasti käsikirjoittaja Jean-Michel Charlier on perehtynyt lukuisiin historiallisiin yksityiskohtiin, myös miten aikakauden erilaisia laivoja hyödynnettiin meritaisteluissa. Kaleerilaivan mittelö turkkilaisia felukkeja vastaan on strategiaa myöten kerta kaikkisen mestarillisesti toteutettu!

Tarina Punaparran poika vakuuttaa lukuisilla mielenkiintoisilla yksityiskohdillaan.

Victor Hubinonin kynänjälki puolestaan on yksityiskohtaista ja vakuuttavaa. Ruutuja per sivu on aika paljon, mutta siitä huolimatta visuaalinen kerronta ei mene tukkoon ja se pysyy koko ajan selkeänä. Värittäjänä sen sijaan on tainnut työskennellä joku kolmas henkilö. Ensimmäisen albumin väritys on nimittäin kaunista ja värimaailmaltaan vivahteikaista, mutta toinen albumi on tässä suhteessa huomattavasti kömpelömmin toteutettu.

Mitä tulee tarinan rakenteeseen, oletin alun alkaen, että albumien tarinat olisivat enemmän tai vähemmän itsenäisiä. Ainakin toistaiseksi kyseessä on kuitenkin jatkuva tarina, joten lukeminen kannattaa ehdottomasti aloittaa ensimmäisestä albumista. Ottaen huomioon, että kolmas albumi ilmestyy jo tämän kuun lopussa, nyt viimeistään kannattaa tutustua Punapartaan, jos sarjakuva on jostain syystä jäänyt välistä. Erinomaista viihdettä, suosittelen!

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka käyttää vapaa-aikansa mieluusti kirjojen parissa. Sarjakuvat ovat sydäntä lähellä, mutta lukulistalle pääsee säännöllisesti myös tietokirjallisuus, erityisesti muistelmat ja elämäkerrat herättävät kiinnostusta. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...