Etsivätoimisto Hakan yksityisetsivät rikosylikonstaapeli Julia Noussair ja mekaanikko Marko Pippurinen ovat ottaneet tehtäväkseen löytää nuorisokodista hatkat ottaneen Roosa-Lotan.
Etsivätoimistossa avustajana toimii lahjakas ohjelmoija, 19-vuotias Valda. Hän opiskelee Riverialla ammattikoulussa päivisin ja vetää kerran viikossa yläkoululaisille ohjelmointikerhoa. Muutamaa vuotta aiemmin Valda oli jäänyt kiinni tietoverkkorikoksista ja saanut ehdollisen tuomion. Ollessaan aikoinaan nuorisokodissa Valda oli tutustunut Islaan. Myöhemmin hän sai Metsälinnaan sijoitetulta Islalta viestin, jossa tämä pyysi Valdaa hävittämään hänet verkosta. Valda ei sitä kuitenkaan tehnyt.
Valda muisti, miten oli tuijottanut näyttöä. Hän oli jo siirtynyt eteenpäin. Hän teki yhteistyötä etsivätoimisto Hakan kanssa. Hän oli päättänyt, ettei vastaisi kenellekään, joka vetäisi häntä takaisin.
Nyt pari vuotta edellisestä yhteydenotosta hän saa tekstiviestin Islalta: ”Joensuussa. Mua pidetään täällä väkisin, AUTA!!!” Avunpyynnön liitteenä oli kuva, joka oli lähetetty tiedostona, josta Valda pystyi päättelemään sijainnin. Valda toimitti avunpyynnön Julialle ja Markolle.
Isla löytyy Niko ”Nappi” Huttusen asunnosta hädin tuskin hengissä. Hänelle on annettu monenlaisia huumeita ja rauhoittavia. Sairaalassa hän on tajuissaan hetken verran, ja pystyy kertomaan, että hänen kanssaan on hatkat ottanut myös Roosa-Lotta, jota Julia ja Marko alkavat seuraavaksi etsiä. Käytyään Metsälinnassa Julia ja Pippurinen saavat tietää, että Roosa-Lotta on syyttänyt sijaisperheen isää Ari Orajärveä ahdistelusta, joten he päättävät vierailla entisessä sijaisperheessä. Sieltä löytyy vain katkera ex-vaimo, joka kertoo Arin pitävän majaansa missä milloinkin.
Etsiväpari majoittuu Lieksaan hotelli Puustelliin. Illalla Pippurinen menee alakerran baariin oluelle, jossa hän törmää heidän etsimäänsä Orajärveen. Siitä syntyy aikamoinen rähinä. Nurkkapöydästä nousee kuitenkin mies, joka saa Arin porukoineen rauhoittumaan. Hän on Metsähallituksen erätarkastaja Raino Mulari. Hänen kanssaan Pippurinen heittäytyy keskusteluihin ja saa kuulla Erä-Jorman suurpetokeskuksesta, jota pyörittää Jorma Karttunen. Samalla Mulari kertoo, että Jorma on petojen puolustaja, kun taas toisella puolella vaikuttavat metsästäjät ja paikallispoliitikot, jotka keräävät irtopisteitä metelöimällä susien haitoista.
Harvesterin kuski sammutti moottorin, avasi oven ja laskeutui ohjaamosta lumiseen sammaleeseen. Metsuri jätti sahansa siihen paikkaan ja lähti kävelemään lähemmäs. Hän pysähtyi kaverinsa viereen ja katsoi eteensä. Kuusikon alla oli hiljaista. Metsuri päästi hiljaisen kirouksen, melkein pelkän henkäyksen. Hän pyyhkäisi viiksiään rukkasen selkämyksellä ja tuijotti sammaleeseen. – Jalkahan se on, perkele.
Ajokoneen kuski oli päättänyt soittaa Rainelle, koska poliiseilta menisi aikaa tulla paikalle Joensuusta. Raine hakee Julian ja Pippurisen kyytiinsä. He tutkivat paikan ja eristävät sen. Naisen jalkahan se oli, mutta olisiko se Roosa-Lotan, se selviäisi vasta myöhemmin.
Tuomas Liuksen Routaan kaadetut on vaikuttava teos sen moniulotteisuuden takia. Tapahtumat ovat rankkoja, ja niitä joutuu miettimään pitkään vielä jälkeenpäinkin. Mielessä pyörivät Lieksan seudun synkät metsät ja suoalueet, kovia kokeneet nuoret ja heitä hyväksi käyttävät rikolliset. Mielikuvat seuraavat toisiaan. Tämä Etsivätoimisto Haka -sarjan kahdeksas osa on ehkä paras Liuksen kirjoista.
Hurtti huumori on kuitenkin tallella. Kun Marko Pippurinen lainaa Valdan autoa ja nakkaa erään ukon rääpäleen peräkonttiin, ei voi kuin nauraa. Pippurinen ottaa autosta kaiken irti, vetelee suoriksi montut ja mutkat, jotta ukko saa kunnon muilutuksen. Entisenä automekaanikkona Pippurinen on myös viritellyt vanhaa Ladaansa. Ei äkkipäätä arvaisi millainen peto itäautosta metsäteillä kuoriutuu.
Synkillä korpimailla ja suoalueilla ihmismetsästäjät tarjoavat kylmäävää jännitystä. Metsien kätköissä he voivat toimia melkein saavuttamattomissa. Routaisessa maassa raahautuvaa saalista uhkaavat pedot ja pedoiksi naamioituneet. Tarut ja uskomukset ovat heränneet henkiin. Metsä on kuin elävä olento, jota joku ruokkii uhrilahjoilla.
Oman arvonsa menettäneiden nuorten tarina on myös niin todenmukainen, että se sekä raivostuttaa että itkettää. Miten lasten ja nuorten elämä uhrataan huumeiden takia, ja väkivallalla ruokitaan pahuutta.
Myös Julian aiemmin venäläisessä vankilassa kärsimät vuodet nousevat esiin, ja hän säikähtää nähdessään murrosikäisessä pojassaan samaa alkukantaista ja vaarallista voimaa, jota hän itse kantaa sisällään. Ainoastaan Pippurinen ymmärtää millaisia asioita Julia käy läpi. Pippurisesta on kuoriutunut huumorin viljelyn ohella mies, joka osaa nähdä asiat muidenkin silmin. Myös Valdan rooli kasvaa tässä kirjassa, hän ei ole enää vain sivuroolissa oleva ohjelmoija, vaan hän on ystävä, jonka osuus tapahtumissa on merkityksellinen.
Jos antaisin tähtiä, tämä saisi täydet viisi.






