Louise Penny: Sirpaleinen totuus

Sirpaleinen totuus -kirjan kannessa on kahvikuppi kädessä seisovan naisen siluetti. Nainen seisoo ison ikkunan edessä. Taustalla näkyy puita ja niiden edustalla parinkymmenen ihmisen väkijoukon siluetit.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jännityskirjailija Louise Penny tunnetaan parhaiten Three Pines -kirjasarjastaan. Sarjan kirjat ovat olleet massiivisia menestyksiä, hän on muun muassa viisinkertainen Agatha-palkinnon voittaja. Tämän lisäksi hän on kirjoittanut trillerin Hillary Clintonin kanssa.

Three Pines -sarja on edennyt 13. osaansa. Sarja seuraa Armand Gamachea. Hänen tehtävänään on ratkoa Three Pinesin kylän kummallisia rikoksia. Näitä rikoksia riittääkin.

Tällä kertaa kylään ilmestyy tummiin pukeutunut hahmo, joka seisoo kylän keskellä liikkumatta kuin muistuttamassa jotakuta jostain. Hahmon viimein kadottua, löytyy kirkon kellarista ruumis viereltään musta viitta. Rikoksen taustalta löytyy monimutkainen tapahtumaketju, joka haastaa Gamachen äärimmilleen.

Kirjan rakenne on varsin oivaltava. Tarinaa seurataan kahdella eri aikajanalla. Talvella tutkitaan murhaa, ja kesällä oikeudenkäynnissä käydään läpi tapahtumien seuraukset. Tuloksena on varsin hitaasti rakentuva ja panoksia nostattava teos, joka palkitsee lukijan kärsivällisyyden.

Sirpaleinen totuus voi tuntua monelle fanille varsinkin sarjan alkuun verrattuna erilaiselta. Vaikka sarjassa on aina ollut vakava sävy, sen vastapainona on aina ollut rennompia ja kevyempiä kohtauksia. Itse asiassa koin sarjan niin kevyenä, että aikaisemman osan arviossa kutsuin kirjasarjaa cozy crime -tyylilajin dekkariksi. Tämä uusin on edellisiä osia selvemmin perusdekkari.

Kirjassa on paljon hyvää juonirakenteen lisäksi: henkilöhahmot ovat toimivia, rikos liittyy ajankohtaiseen aiheeseen ja tarina osaa pitää jännityksessä.

Sirpaleinen totuus on hyvä dekkari. Siihen tarttuvan on hyvä tuntea Three Pines ennestään, mutta sarjan tuntevat viihtyvät sen parissa varmasti.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...