Karin Smirnoff: Sitten menin kotiin

Sitten menin kotiin

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jana Kippo on nyt yksin. Bror-veli on hänet jättänyt: kuollut, muttei vielä kuopattu, eikä varsinkaan unohdettu. Tuntuu, että kaikki muutkin kuolevat Janan ympäriltä. Mistä hän löytää rauhan? Jo lapsena haavoitettu nainen ei löydä paikkaansa maailmassa ja ajautuu koko ajan vääränkaltaisten ihmisten seuraan, myrkyllisiin suhteisiin. Jokin uhka on koko ajan käsillä, ja takaumissa palataan Janan nuoruusvuosiin väkivaltaisessa parisuhteessa.

Sitten menin kotiin päättää Karin Smirnoffin Jana Kippo -trilogian, ja hyvällä syyllä on sanottava, että tästä kirjasta ei saa mitään otetta, mikäli kaksi aiempaa osaa on lukematta. Nämä kolme kirjaa liittyvät niin tiiviisti toisiinsa, että oikeastaan paras tapa näiden perkaamiseen on lukea ne ihan putkeen. Sinänsä se ei ole mahdoton urakka, kun kukin romaaneista on vain noin 300-sivuinen. Kun Smirnoffin kieleen pääsee kiinni, sivut kääntyvät kuin itsestään.

Sillä tärkeä pointti Jana Kipon tarinassa on Karin Smirnoffin käyttämä käyttämänsä kieli. Kääntäjä Outi Menna tavoittaa hienosti pilkkusäännöistä, isoista kirjaimista ja sanaväleistä välittämättömän kerronnan. Kieli osoittaa Janan vaikeuden sopeutua tavallisiin yhteisöihin, tietyn siipirikkouden. Ilman Jana Kipon kieltä Sitten menin kotiin ei hengittäisi lainkaan, se olisi liian ahdistava.

Sitten menin kotiin on omituinen muotopuoli romaaniksi. Tapahtumat seuraavat toisiaan sen enempää perustelematta, suoraviivaisesti, lähes sattumanvaraisesti. Ahdistus on tärkeä tekijä Janan persoonaa, tietty suunnan puuttuminen ja sitä kautta ajatuminen vaikeisiin tilanteisiin. Mutta Jana selviää omalla tavallaan, improvisoiden, päähänpistojen mukaan. Koko romaanitrilogia on kuitenkin persoonallinen, koskettava, tunteita herättävä.

Itselläni trilogian lukukokemusta hieman häiritsi kuukausien tauko osien välillä, mutta nyt kun koko sarja on saatavilla suomeksi, kehottaisin omaperäistä ja erikoista lukukokemusta hakevaa tarttumaan Lähdin veljen luo -avausosaan. Karin Smirnoffia luen varmasti vielä lisää, jos suomennoksia suodaan. Suosittelen!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 316 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...