Dennis Lehane: Suljettu saari

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

En lue paljoa poliisikirjallisuutta tai dekkareita, mutta joskus tulee kokeiltua niitäkin jännityksen himossa. Lehanen Suljettu saari on kirja, jonka jälkeen tuntee kiitollisuutta kun on löytänyt ja lukenut kirjan ja säikähdystä koska on meinannut jättää kirjan lukematta tai löytänyt sen vain sattumalta.

Itse yritän lukea kirjoja, joista tehdään elokuvia ennen elokuvan näkemistä. Tämä ei tietenkään aina onnistu. On mukava välillä huomata lukeneensa kirjan, ennen kuin siitä on edes suunniteltu elokuvaa.

Suljetun saaren avain on juuri se oikea tunnelma. Traumat, ahdistus ja mielisairaalan tunnelma on yhtä todentutuista kuin kylmä vesi niskaan. Suljettu saari ei ole perinteinen poliisi- tai dekkarikirja, mikä on varmasti syy myös elokuvan tekoon. Lehane todellakin heittäytyy pään sisään, eikä sorru perinteisiin juonikuvioihin tai kliseisiin hahmoihin. Juonikikkailut ja yllätykset ovat nykyään jo koluttu melkein loppuun, mutta Suljettu saari jaksoi vielä yllättää.

On aina helpompaa katsoa elokuva tai lukea kirja vasta elokuvan innoittamana, mutta jos esimerkiksi Leonardo DiCaprio ei miellytä, suosittelen kirjaa lämpimästi.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...