Kristiina Koivunen: Suomen nuoret jihadistit

Suomen nuoret jihadistit

Osta kirja itsellesi

Kristiina Koivusen Suomen nuoret jihadistit on maallikolle suunnattu esittelyteos suomalaisesta jihadismista ja sen taustoista. Kirja on rakennettu pääosin suomalaisten nuorten haastattelujen pohjalta, johon on sitten taustoitettu viranomaisraporteilla, uutisilla ja alan tutkimuksilla.

Kirja pyrkii taustoittamaan, mitkä olosuhteet vaikuttavat suomalaisiin jihadisteihin, mutta se nojautuu vahvasti kansainvälisiin tutkimuksiin, joista se sitten pyrkii vetämään tulkintoja Suomeen.

Petyin hieman siihen, ettei tässä kirjassa haastatella ketään jihadistia, vaan vain heitä vastustavia ihmisiä. Ei siis kovin puolueeton kirja, vaan lähtökohtana on, että vääräuskoisten tappaminen on väärin. Luulisi, että tasapuolisuuden nimissä toistakin ääripäätä kuunneltaisiin, eikä vain näitä terrorisminvastustajia. Missä dialogi?

Tästä huolimatta kirja pyrkii analysoimaan niitä lukuisia erilaisia vaikuttimia, jotka saavat musliminuoren ryhtymään salafi-jihadismin kannattajaksi. Syitä tietenkin on monia, joista monet jo tunnetaan, kuten eriarvoistava politiikka, rasismi, kokemukset imperialistisesta riistosta ja vieraantuminen omasta uskonnosta.

Jotkut nuorista syyttävät suomalaista yhteiskuntaa, joka heidän mielestään on syrjinyt nuoria niin paljon, että nämä ryhtyvät kannattamaan islamilaista valtiota. Toisten mukaan taas muslimit itse ovat syypäitä, kun he pyrkivät ratkaisemaan kaikki ongelmat uskonnon kautta, eikä maalaisjärjellä tai jollain muulla kehyksellä.

Kirjailijan mukaan radikalisoituminen on monen ongelman summa, mutta hän korostaa, että suurin syy on markkinaliberalismia korostava politiikka, joka köyhdyttää jo nyt köyhiä nuoria. Tämän kirjailija perustelee Ruotsilla, jossa hyvinvointivaltiota on karsittu merkittävästi, mikä taas heijastuu ihmisten köyhtymiseen ja huonoihin kouluihin.

Suomi on ajautumassa samaan kehitykseen ja nuoret täälläkin ovat alkaneet oireilemaan. Nämä syrjäytyneet nuoret ovat sitten alkaneet kyseenalaistaa vallitsevaa järjestelmää ja etsimään vaihtoehtoa salafi-jihadismista tai äärioikeistosta.

Tämä on jonkin verran yhdenmukaista muiden tutkimusten kanssa, mutta tarkennus on silti paikallaan, että suurin osa jihadisteista ei ole mitään elämänkoululaisia, vaan korkeasti koulutettuja nuoria miehiä, jotka joko eivät ole saaneet alan töitä tai sitten he radikalisoituvat, kun näkevät, että muut heidän lähipiirissään ja maailmalla kärsivät köyhyydestä.

Henkilökohtainen köyhyys ei ole se, mikä altistaa radikalisoitumiseen, vaan kokemus, että suurin osa ihmisistä on köyhtymässä.

Kristina Koivunen painottaa useita kertoja, miten äärioikeisto ja jihadismi ruokkivat toisiaan ja hyödyntävät joka kerta jommankumman terroria rekrytoinnissaan. Kirjailija menee niinkin pitkälle, että hän pitää molempia ääri-ideologioita samojen ajatusmallien tuloksena. Ainoa vaikutin, joka saa jonkun kannattamaan valkoista tai islamilaista ylivaltaa on kulttuuritausta ja sekään ei joissain tapauksissa vaikuta.

Esimerkiksi viime vuonna iranilaistaustainen saksalainen Ali David Sonboly kääntyi Saksassa šiia-islamista kristinuskoon ja siitä äärioikeistoon, jonka jälkeen hän päätti murhata yhdeksän maahanmuuttajan näköistä ihmistä Münchenissä ”suojellakseen saksalaista rotupuhtautta”. Samat poikkeukset ovat kantasuomalaiset, jotka kääntyvät salafistiseen islamiin ja matkustavat Syyriaan taistelemaan Isiksen riveissä.

Ainoa ongelma tässä kirjassa on ajoittainen viitteiden puute. Kirjassa on toki runsaasti viitteitä suurempiin tutkimustietoihin, joihin kirjailija perustaa näkemyksensä, mutta joitakin väitteitä taas ei perustella mitenkään muuten kuin sillä, että nimetön haastattelija on todennut aiheesta jotain.

Räikein esimerkki tästä on käsitys, että suomalaisiin islamilaisiin yhdistyksiin on soluttautunut Muslimiveljeskunnan jäseniä. Olen törmännyt tähän väittämään useita kertoja, mutta en ole koskaan nähnyt suoraa näyttöä siitä. Esimerkiksi Ruotsin oikeusministeriön alaisen hallintoviranomaisen MSB (Myndigheten för samhällsskydd och beredskap) raportissa on vakuuttavaa näyttöä Muslimiveljeskunnan laajasta verkostosta, joka ulottuu uskonnollisiin yhdistyksiin ja vasemmistopuolueisiin.

Samankaltaista kiistatonta raporttia ei taas ole Suomessa ainakaan tämän kirjoittamisajankohdan aikana tuotettu. Mutta alan nojautua siihen näkemyksiin, että täälläkin on samanlaista liikehdintää, koska islamistit ovat kaikkialla muualla Euroopassa soluttautuneet, joten miksi ei täälläkin?

Äärioikeiston soluttautuminen ja todellisten tarkoitusperien peitteleminen ”maahanmuuttokritiikin” alle on hyvin dokumentoitu ja tunnettu ilmiö, joten on luonnollista, että myöskin islamistit harrastaisivat samaa.

Toinen kirjan ongelma on liiallinen luottamus viranomaisiin. Vaikka tässä kirjassa kerrotaan, että Suomeen on tullut jihadisteja turvapaikanhakijoiden mukana, kirjailijan mukaan viranomaiset onnistuvat välittömästi jäljittämään jihadistin vastaanottokeskuksessa ja pysäyttämään tämän. Valitettavasti tiedämme nyt, että asia ei ole aivan niin yksinkertainen.

Muuten todella hyvä ja perusteellinen kirja, joka ei kaihda vaikeiden kysymysten esittämistä, mutta ei myöskään sorru rasismiin tai yleistämiseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.