Maya van Wagenen: Suosittu : omaelämäkerta

Suosittu

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Maya van Wagenen on yhdysvaltalainen 13-vuotias koululainen. Hän saa käsiinsä 1950-luvulta peräisin olevan opaskirjan, jossa neuvotaan nuorille, miten tullaan suosituksi. Koska van Wagenen ei tunne kuuluvansa koulunsa suosituimpiin oppilaisiin, hän päättää kokeilla kehittää omaa elämäänsä kirjan oppien mukaisesti ja ottaa kouluvuoden joka kuukaudelle oman teemansa. Tämä kirja kertoo siitä, mitä kaikkea tuon projektin aikana tapahtuu ja onnistuuko oman suosion kasvattaminen tuosta noin vain.

Nuorten itsensä kirjoittamia nuortenkirjoja julkaistaan aika vähän ja tällaisia tietopohjaisia kirjoja vielä vähemmän. Kirjan tyylissä sitä ei kuitenkaan tunnu huomaavan, että kirjoittaja ei ole kovin vanha ja teos on muutenkin onnistunut. Projektia oli kiinnostavaa seurata ja tästä irtoaa kyllä juttuja, joiden avulla voisi kehittää itseään, vaikkei sosiaalisen statuksensa muuttaminen olisikaan ajankohtainen asia. Osittain kirjassa oli kyse myös henkisestä kasvusta ja itsensä hyväksymisestä.

Suosittu on hyvä kirja, tykkäsin. Suosittelen nuorten lisäksi myös aikuislukijoille.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...