Jussi Adler-Olsen: Tapaus 64

Osta kirja itsellesi

Nete Hermansen on ollut päähänpotkittu, pahoinpidelty ja häväisty nainen nuoruudestaan asti. Epäonnisten tapahtumien jälkeen hän joutuu teinityttönä 1950­-luvulla pahamaineiselle Sprogøn saarelle eräänlaiseen kasvatuslaitokseen, jossa hoidetaan pahantapaisia tai sellaiseksi leimattuja, kehitysvammaisia ja muita ei-­toivottuja nuoria naisia varsin kyseenalaisin keinoin. Toinen toisensa jälkeen ihmiset kohtelevat Neteä huonosti ja pettävät hänen luottamuksensa. Nete pääsee lopuksi vapauteen, mutta ei todellakaan unohda kärsimäänsä pahaa vaan hautoo kostoa.

Tapahtumat siirtyvät sitten 2010-­luvulle, jossa vanha tuttu osasto Q, selvittämättömien rikosten tutkimusyksikkö, etunenässä kyyninen Carl Mørck ja hänen apurinsa Assad ja Rose, alkavat avata vuonna 1987 tapahtuneiden outojen katoamisten sarjaa. Epätavallisen monta henkilöä on kadonnut saman viikonlopun aikana, eikä heillä näytä olevan aluksi edes mitään yhteistä, kunnes taustalta alkaa hahmottua kuva pelottavasta – ja pelottavan ajankohtaisesta – äärioikeistolaisesta rasistipuolueesta, jonka johdossa on vastenmielisistä vastenmielisin vanha lääkäri Curt Wad. Mutta mikä on näiden keskenään erilaisten henkilöiden suhde? Ja mitä tekemistä Nete Hermansenilla on tässä kuviossa?

Tapaus 64 jatkaa mestarillisesti Adler-­Olsenin sarjaa. Henkilöt piirtyvät terävinä ja uskottavina; jopa Curt Wad ­-hirvityksellä on inhimillinen puolensa, rakkaus kuolevaan vaimoon. Mutta Neten traaginen hahmo nousee yli muiden. Ehkäpä ei kuitenkaan yli tuttujen Carlin ja Assadin, joiden keskinäinen suhde mustanpuhuvan huumorin sävyttämine keskusteluineen on yhtä tuoreen ja eloisan tuntuinen kuin aina ennenkin. Kirja sivuaa myös sarjassa melkein harmittavan hitaasti paljastuvia salaisuuksia Carlin hyllyttämiseen johtaneesta onnettomasta naulapyssysurmasta ja Assadin taustoista ja yksityiselämästä. Mutta ehkä tämä hitaus antaa toivoa siitä, että Osasto Q ­-sarja jatkuu vielä kauan.

Juoni on taitavasti rakennettu, eikä liike aikatasosta toiseen häiritse vaan luo päinvastoin kiinnostavaa jännitystä. Lukija uskoo koko ajan tietävänsä paljon enemmän kuin poliisit, mutta tietäneekö sittenkään? ­ Kirjan rikokset ovat jälleen kerran Adler­Olsenille tyypilliseen tapaan hyvin vastenmielisiä ja psykopaattisiakin, mutta hirveyksillä ei mässäillä, olkoonkin että kirjailijan tyyli on selvästi tummasävyisempi kuin pohjoismaisilla kollegoillaan keskimäärin. Tapaus 64 on kirjojen aatelia jokaiselle paksuista monipolvisista dekkareista pitävälle.

Tuija

Olen Tuija ja olen suhtautunut intohimoisesti kirjoihin ja lukemiseen jo yli 50 vuoden ajan. Myös työni on kirjojen parissa puurtamista, sillä toimin tietopalveluneuvojana Tampereen yliopiston kirjastossa. Luen mieluiten kaikkea laatukirjallisuutta dekkareita ja tyttökirjoja unohtamatta. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.