Juhani Pihkala: Tekoäly taskussa : tekoälyn ABC

Kerro tekoälylle asiayhteys hieman tarkemmin. Mainitse esimerkiksi: mihin tarkoitukseen haluat vastauksen, kenelle se on tarkoitettu ja missä muodossa haluat vastauksen? Pienikin täsmennys voi muuttaa vastauksen suunnan täysin. Yksi lisälause, tarkempi rajaus tai toivottu sävy voi tehdä vastauksesta huomattavasti osuvamman ja juuri sinun tilanteeseesi sopivan.

Tämä Juhani Pihkalan kirja on paras lyhyt ja ymmärrettävä oppikirja tekoälystä, mitä olen kirjastoista löytänyt viime aikoina. Se on selkeä, ei jaarittele ja suosii konkretiaa, ja tarjoaa sitä lukijalle lukuisin ymmärrettävin esimerkein. Olen monia kirjoja tekoälystä jättänyt kesken niiden liian teknisyyden takia. Tätä en, ja se on jo jotain!

Pihkala muistuttaa, että on tärkeää muistaa, että tekoälyn vastaukset ovat usein hyviä, mutta eivät aina täydellisiä. Siksi yksi kirjan tärkeimmistä tavoitteista onkin oppia arvioimaan ja tarkastelemaan saatua tietoa kriittisesti. Tästä kirjasta saat selkeät periaatteet, joiden avulla pääset sujuvasti alkuun.

Pihkala toivottaa meidät tervetulleiksi tekoälyaikaan kysymällä heti alussa, oletko koskaan pysähtynyt miettimään, miten ainutlaatuisessa ajassa saamme elää? Tuntuu kuin vasta eilen älypuhelin oli ennen kaikkea väline soittamiseen, viestittelyyn ja navigointiin; kätevä arjen apulainen, joka tallensi kuvia ja muistutti tapaamisista. Sitten odottamatta tapahtui jotain suurta.

Loppusyksyllä 2022 puhelimme saivat uudenlaisen taidon. Ne eivät enää pelkästään hakeneet ja järjestäneet tietoa, vaan alkoivat luoda uutta. Yhtäkkiä sama tuttu laite osasi kirjoittaa runoja, sujuvoittaa hankalia sähköposteja, tiivistää pitkiä raportteja ja jopa loihtia kuvia pelkkien sanojen perusteella. Tämä uusi ominaisuus toimii välillä ideoiden sytyttäjänä.

Pihkala myös muistuttaa, että koska tekoäly osaa keskustella sujuvasti, sitä alkaa helposti kohdella kuin ihmistä. Tästä syntyy kaksi hyvin tavallista harhaa, joihin moni meistä lankeaa: tekoäly tietää kaiken tai osaa lukea ajatuksesi sekä ymmärtää vihjeitä ja osaa lukea rivien välistä. Näinhän ei ole kummassakaan tapauksessa. Kielimalli voi erehtyä monessa asiassa.

Se voi keksiä uskottavan kuuloisia asioita, niin sanotusti ”hallusinoida”, keksiä omiaan (ja joskus sen tieto on vanhentunutta). On hyvä muistaa, että tekoälyn perustehtävä on tuottaa todennäköistä ja sujuvaa tekstiä, ei varmistettuja totuuksia. Me ihmiset ymmärrämme usein vihjeitä ja ”rivien välejä”. Tekoäly ei. Siksi sen kanssa kannattaa olla suora ja täsmällinen.

Kirjan kansi on hieman suttuinen – tekoälyn tekemä – ja koko kirja vaikuttaa kuin tekoälyn itsensä tekemältä versiolta itsestään. Kirjan tarkoituskin on hieman leikillisesti sanottuna ”hämärtää alkuperäisen toden ja tekoälyn välisiä rajoja”. Kirja nimittäin rohkaisee ja innostaa lukijan kokeilemaan ja leikkimään tekoälyn kanssa järjellä eikä jättämään leikkiä kesken kaiken.

Hyvä perusohje on aluksi kätevä: ”Älä sano: Tämä teksti on vähän kuiva. Sano mieluummin: Tee tästä tekstistä elävämpi. Lisää esimerkkejä ja rennompi sävy. Selkeä pyyntö tekee tekoälystä huomattavasti paremman apurin.”

Tekoälyssä on se hauska ironinen puolensa, että se tekee tyhjäksi valistuksen kuuluisan skottifilosofin David Humen toteamuksen ”Tosiasioista ei voi päätellä miten tosiasioiden tulisi olla”. Nythän tosiasia voi olla mitä vain potenssiin sata pilvenhattaraa, kunhan se on vain ensin syötetty tekoälyn yhteiseen muistiin (ymmärsinkö väärin, mutta tekoäly korjaa ja lisää).

”Periaate tunnetaan filosofiassa Humen giljotiinina (tai is–ought problem / Humen leikkuri). Se pukeutuu tiivistelmään: ”Siitä mitä on, ei voi päätellä sitä, mitä pitäisi olla” (No ’is’ from an ’ought’). Nimen taustalla on David Hume (1711–1776), joka kirjoitti teoksessaan A Treatise of Human Nature (1739), kuinka eettisessä argumentoinnissa tehdään toistuvasti looginen hyppy: Ensin kuvataan maailman tilaa tai tosiasioita (se, miten asiat ovat ja sitten yhtäkkiä siirrytään väittämään, miten asioiden pitäisi olla (ought), ilman että tätä siirtymää perustellaan mitenkään.”

Tekoälyn ominaisuutta ideoiden sytyttäjänä, välillä luovana kumppanina ja toisinaan asiantuntijana voidaan kutsua generatiiviseksi eli luovaksi tekoälyksi. Monia pelottaa uusi tuntematon (se jopa koetaan uhkana), mutta Pihkala rauhoittaa lupaamalla kirjan olevan suunnattu juuri heille, tavallisille lukijoille, jotka haluavat ymmärtää ja oppia käyttämään hyödykseen tekoälyä.

Muistatko vielä, miltä tuntui ensimmäinen taskulaskin tai tekstinkäsittelyohjelma? Aluksi nekin tuntuivat oudoilta, mutta pian huomasit, miten paljon ne helpottivat arkea.

Tällä tavalla opas purkaa tekoälyyn liittyvää mystiikkaa ja tekee siitä ymmärrettävämmän. Saat kirjassa katsauksen, miten tekoäly voi tukea sinua tiedonhaussa, arjen suunnittelussa ja luovassa tekemisessäkin. Kirjasta saa myös selkeät ohjeet siitä, mistä tekoälyn kanssa kannattaa keskustella, missä se loistaa, missä sen rajat tulevat vastaan ja ennen kaikkea, miten käyttää sitä fiksusti omien ajatusten tukena. Et ole enää nimittäin vain tiedon vastaanottaja, vaan aktiivinen tekijä. Olet siis kuin arabialaissatujen nuori poika, jonka löytämässä pullossa henki on valmis täyttämään toiveesi.

Tekoälyn luovuus on oikeastaan huippuunsa viritettyä kykyä tunnistaa malleja ja yhdistellä niitä yllättävillä tavoilla. Sillä ei ole tunteita, mielipiteitä tai omaa totuutta, mutta se on mestarillinen muovaamaan tietoa sujuvaksi, uskottavaksi ja usein hämmästyttävän inhimilliseksi tekstiksi.

Luova tekoäly ei tyydy taustarooliin, vaan heittäytyy mukaan toimintaan. Se on kuin hyväntuulinen apuri, joka toteuttaa toiveesi parhaan mukaan, kunhan osaat sanoittaa tarpeesi – mutta ei kaikkia vaan valikoituja asioita, sillä tekoäly ei ole mikään Jumala. Sen sijaan, että se vain käsittelisi valmista tietoa, se ehdottaa, muokkaa ja rakentaa koko ajan uutta kanssasi.

Ja taas hyvä neuvo: ”Moni aloittaa tekoälyn käytön nimenomaan tiedonhaulla. Se on helpointa aloittaa yksinkertaisella pyynnöllä: Kerro minulle?”

Tekoäly on oikeastaan enemmänkin luovuuden tuki, joka osaa itsekin luoda uutta. Siltä voi pyytää neuvoja ja sen kanssa voi keskustella sekä kokeilla erilaisia ideoita. Tekoälylle ei anneta käskyjä vaan käyt sen kanssa vuoropuhelua. Tekoälyssä vaikuttaa olevan taikaa, mutta kyse on vain tehokkaasta tiedonkäsittelystä.

Kun pyydät tekoälyä luomaan kuvan kissasta, se ei kopioi mitään valmista kuvaa. Sen sijaan se alkaa rakentaa jotain täysin uutta oppimansa pohjalta: se yhdistelee tuntemiaan piirteitä tavalla, joka näyttää meidän silmissämme uskottavalta. Lopputuloksena on kissa, jota ei koskaan aiemmin ole ollut olemassa, mutta joka näyttää silti aivan oikealta.

Pihkala muistuttaa myös harhaluuloista tekoälystä etenkin nyt, kun tekoäly on kaikkien huulilla ja erilaiset uskomukset ovat saaneet koko tekoälyn näyttämään scifi-elokuvilta tai pelottavalta robotilta. Tekoäly ei siis ole tietoinen ja tunteva olento missään määrin, vaan äärimmäisen hienostunut kielellinen laskuri, joka ennustaa sanoja ja todennäköisyyksiä. Muistakaa se!

Arjen tilanteita, joissa voit säästää aikaa ja vaivaa, on loputtomasti. Tekoäly voi auttaa sinua vaikkapa budjetin suunnittelussa, treeniohjelman virittämisessä, juhlapuheen luonnostelussa tai jopa kodinkoneen mystisen virhekoodin tulkitsemisessa. Vain mielikuvitus on rajana.

Mutta onko Pihkala vain sinisilmäinen tekniikkafani, joka on hieman liikaa ihastunut tekoälyyn? Epäilys on aiheellinen, sillä hän ei vaikuta huomioivan tekoälyn huonoja puolia, vaan insinöörimäisesti uskoo enemmän käytännön hyötyihin, eikä myöskään usko luovien työpaikkojen katoavan tekoälyn tieltä. Tekoäly ei puhu aina totta, sillä se on suunniteltu tuottamaan uskottavaa tekstiä, joka ei aina vastaa tosiasioita. Se ei myöskään ole puolueeton.

Tekoälyyn liittyvät sanat voivat aluksi tuntua monimutkaisilta, mutta kun niihin tutustuu, huomaa niiden olevan selkeitä. Kyse ei ole taikuudesta, vaan uudenlaisesta tavasta käsitellä tietoa ja tehdä asioita. Kun tunnet peruskäsitteet, sinun on helpompi ymmärtää, mitä tekoäly tekee, käyttää sitä sujuvammin ja arvioida sen vastauksia fiksusti.

Kirjan ensimmäisen luvun jälkeen tutustutaan erityisesti Google Geminiin, jota monet käyttävät, ja jolle voi puhella kuin kärsivälliselle ystävälle, joka ei koskaan väsy kysymyksiin. Kirja on todellakin alaotsikkonsa veroinen, sillä Pihkala opastaa selkeästi edeten pisteestä A pisteen B:n kautta pisteeseen C. Heti yllätys: Google rahastaa hyvin, sillä kevytversio on ilmainen, mutta maksullinen Gemini maksaa 20 euroa kuussa. Kirja on selkeä ja innostava opas. Tekoäly ei ole tämän oppaan jälkeen enää todennäköisesti vieras edes kuuluisalle Pihtiputaan mummollekaan.

Suhtaudun tekoälyyn Pihkalan tavoin hyvinkin pragmaattisesti, ja näen sen jatkeena netille sekä sen eräänlaisena ”fiksuna sanakirjana”, joka auttaa varsinkin ammatikseen kirjoittavia saamaan uusinta ja päivitettyä tietoa aiheesta kuin aiheesta nopeasti. Mutta silti myös pelkään ja epäilen sitä.

Erityisesti minua lämmittää Suomen tietokirjailijoiden liiton jäsenenä, että oma liittoni on mahdollistanut tämän kirjan ilmestymisen myöntämällä kirjoittajalle apurahaa sitä varten siitä huolimatta, että kirja on kaikkea muuta kuin isojen kustantamojen superhienot ja viimeistä päälle olevat huippunimien kirjoittamat oppaat. Liitto rahoittaa vuosittain satoja vastaavia kirjaprojekteja.