Alexandra Cavelius ja Sauytbay Sayragul: The Chief Witness : Escape from China’s Modern-Day Concentration Camps

The Chief Witness

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Sayragul Sauytbay kutsuu itseään kirjan alussa onnekkaaksi ihmiseksi. Lapsuus pienessä kazakkiyhteisössä Kiinan maaseudulla toi mukanaan omat vaaransa, aina vaarallisista jyrkänteistä ja myrkkykäärmeistä alkaen, mutta kuin ihmeen kaupalla Sauytbay selvisi vaaratilanteista kerta toisensa jälkeen. Myös aikuisuus alkaa mitä lupaavimmissa merkeissä; opinnoissaan menestynyt Sauytbay työskentelee pian lääkärinä, ja myöhemmin koulun opettajana ja löytää elämänsä rakkauden. Taloudellisen menestyksen myötä tulevaisuus alkaa näyttää lupaavalta – niin lupaavalta, että Sauytbay ei ymmärrä lukea vaaran merkkejä ennen kuin on liian myöhäistä.

Ensimmäinen merkki tulevista ongelmista on 2006 voimaan tuleva kaksikielinen järjestelmä, jonka alaisuudessa Xinjiangin vähemmistökansat pistetään opiskelemaan mandariinikiinaa. Hyvin pian järjestelmä kuitenkin muuttuu täysin yksikieliseksi, eikä koulua saa käydä omalla kielellä enää ollenkaan. Sauytbay joutuu hämmentyneenä todistamaan kielitaidottomien oppilaidensa kamppailua koulukirjojen kanssa, joista he eivät ymmärrä mitään.

Huonot uutiset jatkuvat kun vuodesta 2010 alkaen alueelle alkaa muuttaa huomattava määrä han-kiinalaisia, samalla kuin paikallisen väestön syrjintä alkaa muuttua yhä räikeämmäksi. Monet työpaikat ovat tarjolla vain han-kiinalaisille, samalla kun muslimivähemmistöjen kontrollointi tiukentuu – vain heidän altistetaan yhä tiukkeneville turvatarkastuksille. Julkisen sektorin työntekijät joutuvat tekemään nöyryyttäviä julkisia itsekritiikkejä ja myöhemmin heidän käsketään myös luovuttaa passinsa. Sauytbaylle tämä tilanne on herättäjä: hän ei enää pääse Xinjiangista pois vaikka haluaisikin.

Sauytbay miehensä kanssa ymmärtävät vaaran ja tekevät vaikean päätöksen: heinäkuussa 2016 mies lähtee yksin lasten kanssa turvaan Kazakstaniin. Pako tapahtuu viime hetkellä, sillä Xinjiangin puoluesihteeriksi on juuri valittu pahamaineinen poliitikko Chen Quanguo, joka on tullut tunnetuksi kovista otteistaan Tiibetissä. Hänen ensimmäinen määräyksensä on, että kaikkien vähemmistöjen edustajien tulee luovuttaa passinsa pois. Elokuusta 2016 lähtien muslimit eivät lähde Xinjiangista enää minnekään.

Pahempaa on luvassa. Ihmisiä alkaa kadota, eikä heitä nähdä enää sen jälkeen. Mikä tahansa kontakti ulkomaihin aletaan tulkita epäilyttäväksi ja oma kulttuuri muuttuu kielletyksi. Marraskuusta 2016 lähtien WeChat, internet- ja puhelinyhteydet ulkomaille tulevat kielletään ja muslimivähemmistöjen tulee antaa tietokoneensa ja kännykkänsä viranomaisten tarkistettavaksi ja valvottavaksi.

Vuonna 2017 ihmisiä joilla on sukulaisia ja ystäviä ulkomailla aletaan pidättää, eikä edes ystäviä saa enää nähdä ilman viranomaisten erillistä lupaa. Viranomaisia alkaa myös kiinnostaa miksi Sauytbayn perhe pysyy itsepintaisesti Kazakstanissa, ja niin silmukka alkaa väistämättä kiristyä Sauytbayn kaulalla. Sauytbaylla on silti jälleen kerran onnea matkassa; hän päätyy kyllä uudelleenkoulutusleirille mutta ei vankina vaan vastentahtoisena opettajana. Hänen tehtävänään on opettaa vangeille kiinan kieltä ja kulttuuria.

Jos kirjan alkupuoli onkin synkkä ja aivan käsittämätön matka orwellilaiseen dystopiaan, Sauytbayn kokemukset “uudelleenkoulutusleirillä” ovat puolestaan jo täysiverinen painajainen. Kidutus, raiskaukset, murhat ja lääketieteelliset kokeet ovat leirien arkea, ja mikäli vanki ei etene opinnoissa tarpeeksi nopeasti, väkivalta vain yltyy. Sauytbay huomioi erityisesti vanhusten toivottoman tilanteen, sillä heillä ei ole käytännössä mitään mahdollisuuksia edetä kieliopinnoissa vaadittavaa tahtia. Ainakin teoriassa näiltä leireiltä pääsee pois, kunhan vanki kieltää uskonsa, osoittaa olevansa uskollinen kommunistiselle puolueelle ja hallitsevansa mandariinikiinan kielen, mutta käytännössä hyvin harva on kävellyt vankileireiltä vapauteen. Sauytbayn kokemukset leiriltä näyttävät ikävä kyllä noudattavan yleistä kaavaa.

Mitä uiguureille, kazakeille ja muille kiinalaisille muslimikansoille lopulta tapahtuu on kirjan esittämä epämiellyttävä kysymys. Yksi selitys on se, että heidät siirretään lopulta erilaisiin pakkotyöleireihin, joissa he toimivat ilmaisena orjatyövoimana. Vaihtoehto on sekin, että kyseessä ei ole enää gulag-tyylinen vankileirijärjestelmä, vaan voidaan puhua jo järjestelmällisestä kansanmurhasta. Varmaa vastausta on vaikeaa saada, sillä vuodesta 2020 lähtien Xinjiang on alueena yhä tiukemmin vartioitu, eikä sinne ole helppoa matkustaa.

Muslimivähemmistöjen vainoa on perusteltu terrorismin torjunnalla, mutta se ei väitteenä kestä lähempää tarkastelua, sillä leireille on lähetetty niin valtava joukko ihmisiä ja niin jonninjoutavista syistä, kuten vaikkapa vain siksi, että heillä on ulkomailla asuvia sukulaisia. Saytbay itse on kazakki, ei uiguuri, ja kazakkien joukossa ei ole edes ollut terrori-iskujen tekijöitä, ja ääri-islamilaiset tulkinnat ovat nekin maallistuneiden kazakkien parissa hyvin harvinaisia. Tämä ei kuitenkaan ole millään tavalla pelastanut kazakkeja valtion äärimmäiseltä vainolta.

Sauytbay arvelee ja Time-lehden artikkeli on hänen kanssaan samaa mieltä, että valtion pohjimmaisena motivaattorina on pikemminkin han-etnisyyteen perustuva äärinationalismi, joka ei siedä rajojensa sisällä kuin yhden tavan olla kiinalainen. Artikkeli pohtii, että Xinjiangin mallia kenties sovelletaan lopulta laajemminkin kiinalaisiin vähemmistöihin, minkä puolesta saattaa puhua se, että viime vuonna puolue kielsi mongolian kielen käytön Sisä-Mongolian kouluissa. Sauytbayn huolena puolestaan on, että Kiinan vallan lisääntyessä erityisesti Vyö ja tie -hankkeen myötä, Kiinan sortojärjestelmä saattaa saada jalansijaa myös sen rajojen ulkopuolella.

Entä kuinka Sauytbay pääsi vapaaksi? Sen jätän sen lukijoiden itsensä luettavaksi, mutta mainittakoon että pakomatka osoittauu pitkäksi ja vaaralliseksi ja kyllä, Sauytbay on todellakin ansainnut maineensa onnekkaana ihmisenä. Tällä hetkellä Sauytbay asuu perheineen Ruotsissa ja hän on todistanut kokemuksistaan EU:n parlamentille, mistä kirjan nimikin tulee.

Harva kirja on ollut yhtä vastenmielistä, ahdistavaa ja toisaalta aivan käsittämätöntä luettavaa. Olipa puolueen pohjimmaisena motiivina mikä tahansa, reaktio tuntuu niin ylimitoitetulta, että sitä on mahdotonta ymmärtää. Richard McGregorin mielenkiintoinen kirja Puolue: Kiinan hallitsijoiden salainen maailma (Otava, 2010) raotti hieman tämän salamyhkäisen puolueen verhoa, ja sitä miten vaikeaa ulkopuolisten on saada mitään selkoa sen sisäisistä valtakamppailuista ja linjavedoista. Paljon on tapahtunut kirjan julkaisemisen jälkeen, ja haluaisin todellakin lukea mistä näinkin aggressiivinen nationalistinen linjaus oikein johtuu. Ihan uskomatonta luettavaa, suosittelen kyllä mutta en herkille lukijoille.

close

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada uudet kirjavinkit sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.
(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka käyttää vapaa-aikansa mieluusti kirjojen parissa. Sarjakuvat ovat sydäntä lähellä, mutta lukulistalle pääsee säännöllisesti myös tietokirjallisuus, erityisesti muistelmat ja elämäkerrat herättävät kiinnostusta. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...