Mario Vargas Llosa: Tuhma tyttö

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

”Minä vihaan ja rakastan. En tiedä miksi. En tiedä vaan tunnen, ja se tunne repii.” —Catullus

Kesä 1950, Peru, Miraflores. ”Se oli suurenmoinen kesä. Tuona vuoden 1950 kesänä tapahtui ihmeellisiä asioita.” Nuoret ihastuivat, ihastukset lakastuivat. Valssi muuttui mamboksi, potkulauta polku- tai moottoripyöräksi, jopa autoksi. Asioista suurin oli kuitenkin kahden nuoren chilettären saapuminen Mirafloresiin. Pojat lankesivat heidän edessään, useat kärsivät luonnollisen, torjutuksi tulemisen synnyttämän pienen kuoleman. Ricardolle kävi huonommin: ”Minä sekosin vielä muitakin enemmän.”

Jo pitkään Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi povattu perulainen Mario Vargas Llosa sai palkinnon vuonna 2010. Ruotsin akatemia arvosti erityisesti hänen kykyään tuoda esiin valtarakenteita ja kuvata yksilöä, hänen vastarintaansa ja kukistumistaan. Vaikka kyseessä oleva teos onkin ensisijaisesti psykologinen ja yksilökeskeinen, huokuu sekin omalla tavallaan merkittävää yhteiskuntakriittisyyttä erityisesti luokkayhteiskuntaa vastaan.

Kirjailija rakentaa tarinansa hyvä-paha -asetelman varaan, jossa paha on ruumiillistunut julmaksi ja tunteettomaksi nyky-yhteiskunnan kovia arvoja, rahaa ja menestystä, tavoittelevaksi paholaiseksi ja hyvä tunteittensa kautta ohjautuvaksi surkimukseksi, oman elämänsä uhrilampaaksi. Niinpä niin, kiltti poika, elämä on julmaa ja erityisen epäreilua, siinä leikissä yksikin väärä valinta – tai kohtaaminen – voi koitua kohtaloksi.

Tarinan keskipisteessä ovat Ricardo ja hänen pakkomielteinen, hullu ja ikuinen, rakkautensa. Sinuhe Egyptiläisen ja hänen vihreäsilmäisen Neferneferneferinsä tunteva lukija kokee suoranaisia kauhun tunteita Ricardon vajotessa yhä syvemmälle rakkautensa suohon: ”Täydenkuun aikaan minä haukun tähtitaivaan alla ja näen silloin sinun pikku kasvosi siellä ylhäällä. Antaisin tälläkin hetkellä kymmenen vuotta jäljellä olevasta elämästäni, jos näkisin kuvajaiseni sinun tummista hunajanvärisistä silmistäsi.”

Lukija ei kuitenkaan ole ainoa, joka tunnistaa Ricardon sairauden ja säälii tuota hölmöä, joka lankeaa toistuvasti julman jumalattarensa edessä tämän astellessa yhä uudelleen hänen elämäänsä muodonmuutoksen tehneenä, entisen identiteettinsä kadottaneena, vain haihtuakseen jälleen – ennemmin tai myöhemmin – kuin savuna ilmaan. Yli kolmenkymmenen vuoden ajan Ricardo pukeutuu narrin viittaan, antaa alistaa ja kiduttaa itseään ja mikä surullisinta, ei hulluudestaan huolimatta pysty sulkemaan silmiään itseltään, kokee lopulta ansainneensa tämän kaiken, sillä: ”Ricardito, ehkä olet metsästänyt koko tämän ajan pelkkää kangastusta.”

Lukijan ei ole vaikea valita puoltaan; ei vihata tuhmaa, ei sääliä kilttiä. Mutta silti, kaikesta huolimatta, on pakko kysyä, tapahtuiko juuri niin kuin tapahtuman piti. Niin julmalta kuin se kuulostaakin, ilman toisiaan he olisivat jääneet vajavaisiksi. Ja niin; ”Tunnusta, että minä olen antanut sinulle ainakin aiheen romaaniin. Eikö totta, kiltti poika?”

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjakaupan hyllyjen väliin työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Kaisa rakastaa kirjojen tuoksua, uusien ja vanhojen, ja sitä hetkeä, jolloin saa asettaa uuden asukin kirjahyllyynsä. Kirjallisuuden lajien suhteen hän on lähes kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Harrastaa lisäksi ruoanlaittoa ja omaa blogin jos toisenkin. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *