Tapani Bagge (toim.): Tykki

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tykki on loistava novellikokoelma, johon kaksitoista Suomen johtavaa rikolliskirjailijaa ovat jokainen kirjoittaneet oman tarinansa. Yhtenäistä tarinoissa on se, että niissä kaikissa esiintyy jollain tapaa “tykki” eli Lahti 35 -sotilaspistooli. Tarinoissa ase kiertää ympäri Suomea, 70-luvulta nykyvuosiin. Tykin kanssa tekemisissä ovat niin uudet rikospoliisit kuin vanhatkin. Tutuista mainittakoon muun muassa Seppo Jokisen Sakari Koskinen, Jarkko Sipilän Eero Takamäki sekä Tapani Baggen Onni Syrjänen.

Tarinat ovat itsenäisiä, mutta yhteistä niissä on jo mainittu “tykki”. Tarinoissa ase esiintyy monipuolisella tavalla ja oli mukava huomata, kuinka kirjailijat osaavat käyttää mielikuvitustaan. Tarinat olivat sopivan mittaisia, ytimekkäitä ja realistisia. Innokkaana dekkarifanina olisin toki halunnut joistain tarinoista että tarina olisi vain jatkunut!

Hahmot olivat mielenkiintoisia, osa jopa yllättäviä ja oli mukava tutustua uusiin henkilöihin Eero Takamäen ja Sakari Koskisen lisäksi. Erittäin positiivista oli, että jokaisessa tarinassa ei ollutkaan päähenkilönä poliisi tai muu ammattilainen. Tarinat sujuivat eteenpäin luontevasti myös tavallisen kansalaisen silmistä luettuna ja katsottuna.

On hankala sanoa, mikä novelleista olisi suosikkini. Jokaisessa oli jotain persoonallista ja koukuttavaa. Lähes kaikissa tarinoissa lopputulos pääsi yllättämään. Tämä novellikokoelma on oiva apu tutustua suomalaisiin rikolliskirjailijoihin ja heidän tapoihinsa kirjoittaa, loistavia päähenkilöitä unohtamatta! Novellit koukuttavat nopeasti ja kirjan takakansi tuli vastaan omasta mielestäni liian pian.

Lina

Lukemista rakastava Lina oppi lukemaan 5-vuotiaana ja sen jälkeen kirja onkin ollut kädessä lähes aina. Lina tykkää etenkin dekkareista ja suomalaisten kirjailijoiden teoksista, mutta lukee mielellään myös jotain uutta ja erilaista! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...