Sara Blædel: Unohdetut tytöt

Unohdetut tytöt

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Unohdetut tytöt alkaa tavalla, joka on rehellisesti sanottuna ruvennut ärsyttämään minua yhä enemmän: kyseessä on siis dekkareille ominainen kursiivilla painettu hämärän tuntuinen sisäkertomus. Onneksi tässä kirjassa sisäkertomusta ei sitten sen enempää jatketakaan. Eihän tuossa kerrontatavassa sinänsä mitään vikaa ole, mutta tehokeinona se alkaa olla auttamattoman kulunut.

No, kunhan tästä obligatorisesta kursiivijaksosta on päästy, viedään lukija suoraan keskelle tapahtumia. Poliisietsivä Louise Rick on juuri aloittanut uuden työn kadonneita henkilöitä jäljittävien yksikössä, työparinaan viinaan menevä ja tupakkaa jatkuvasti tuprutteleva Eik Nordstrøm, tyypillinen pohjoismainen rikospoliisi siis. Ensimmäinen tapaus onkin heti haastavaa laatua: metsästä löytyy vastikään kuolleen naisen ruumis, mutta kun tapausta on hetki pengottu, selviää että naisen piti ollakin kuollut jo vuonna 1980 keuhkokuumeeseen kehitysvammaisten laitoksessa. Kun vielä käy ilmi, että kuolleella naisella on tai on ollut kaksoissisar, jolle on myös kirjoitettu kuolintodistus samaan aikaan samassa paikassa, joutuvat Louise ja Eik toden teolla paneutumaan menneisyyden salaisuuksiin.

Unohdetut tytöt on oikein vetävä rikosromaani. Tottakai se sisältää aika lailla kamalia rikoksia, mutta sille mikä tosielämässä kauhistuttaisi minua sydänjuuriin asti, olen dekkareita lukiessani lähes kokonaan paatunut – kaksinaismoraalia kai sitten. Kirja on joutuisaa luettavaa eikä vähiten sen takia, ettei sitä aloitettuaan malta laskea kädestään. Kyllähän tapahtumien uskottavuus tuntuu aika ajoin vähän kyseenalaiselta, mutta vastapainoksi henkilöt ovat hyvinkin uskottavia hahmoja.

En ole aikaisemmin lukenut Sara Blædelin kirjoja, mutta jälleen löytyi sellainen nimi, jonka kohdalla pitäisi täydentää dekkarisivistystään, sillä sen verran mielenkiintoinen tämä Unohdetut tytöt -kirja oli. Mutta voi miten pitkä se ”pitäisi lukea” -lista onkaan, riittääkö yksi ihmisikä siihen?

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...