Amanda Conner ja Darwyn Cooke: Vartijat ennen : Minuuttimiehet & Silkkiaave

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Aikaisemmin esittelemääni Alan Mooren Vartijat -kirjaan on kirjoitettu myös esiosia. Ensimmäinen käännetty näistä sisältää tarinat Minuuttimiehistä ja Silkkiaaveesta. Siinä missä alkuperäinen Mooren sarjakuva oli kirjoitettu aikana, jolle se sijoittui, kylmän sodan varjossa olevalle 1980-luvulle, ovat esiosat julkaistu viime vuonna.

Sarja on kokenut vahvaa kritiikkiä alkuperäisen sarjan alkuperäisen luojan Alan Mooren toimesta. Hän oli viimeiseen asti esiosia vastaan ja on kommentoinut kärkkäästi teoksia rahastukseksi.

Albumi sisältää kymmenen lehteä, joista kuusi käsittelee Minuuttimiehiä ja neljä Silkkiaavetta. Minuuttimiehistä kertovan osuuden on kirjoittanut ja kuvittanut Darwyn Cooke. Siinä alkuperäinen Yöpöllö käy muistelemalla lävitse Vartijoissa esiintyvän vanhemman sankarisukupolven tarinan. Tämä on albumin selkeästi vahvempi osio. Cooken luoma ulkoasu supersankareille on nostalgisen vanhahtava ja se sopii ensimmäisen sukupolven supersankareille enemmän kuin hyvin.

Ensimmäinen osio on myös hyvin balanssissa: ensimmäinen lehti kertoo kaiken tarvittavan Vartijoista, juoni on selkeä kokonaisuus ja tarina on hyvä.

Silkkiaave -sarjan on puolestaan kuvittanut ja kirjoittanut Amanda Conner, Darwyn Cooken ollessa mukana kirjoittajana. Silkkiaave käsittelee Vartijoista tutun hahmon kasvamista rooliin, supersankari-identiteetin siirtyessä äidiltä tyttärelle. Sukupolvien eroista kertovat tarinat ovat yksi osa-alue, jonka olen tottunut yhdistämään Vartijoihin, mutta valitettavasti neljän lehden sarja on vain kurkistus kulisseihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *