Stanislaw Jerzy Lec: Vastakarvaan : Siistimättömiä mietelmiä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

“Se mikä jää tekemättä on usein katastrofaalisesti vailla seurauksia.”

Puolalainen runoilija, kirjailija, kääntäjä ja lehtimies Stanislaw Jerzy Lec (1909–1966) tunnetaan parhaiten piikikkäistä aforismeistään, joita monet mietelausekokoelmat ovat pullollaan. Hän viihtyi Varsovan vanhan kaupungin kahviloiden hälinässä kirjoittelemassa pieniä, parin sanan tai korkeintaan parin lauseen mittaisia siistimättömiä mietelmiään. ” ‘Kahvilaintellektuelli’ ei ole mikään yksikäsitteinen nimitys. Pitää mainita, mistä kahvilasta.”

Lecin mietelmissä mikään ei ollut pyhää, vaan kritiikkiä sateli kaikkiin suuntiin; onkin ymmärrettävää, että aivan varauksetonta vallanpitäjien suosiota hän ei eläessään nauttinut. Toisen maailmansodan aikaan hän joutui natsien tuhoamisleirille, josta hän kuitenkin onnistui pakenemaan. Omatkaan eivät toki jääneet Leciltä rauhaan. Hyvin monet hänen aforismeistään onkin suoraan poliittisia tai vain hieman piiloteltuja. Leciä voi lukea oman aikansa puolalaisuuden tulkkina. Lec käyttää taitavasti yhtä poliittisen ja myös yleisinhimillisen kritiikin tehokeinoa — hän pakottaa lukijansa nauramaan. Ja samalla hän tulee sanoneeksi jotain hyvin viisasta. “Mieti ennen kuin ajattelet.” Siistimättömien mietelmien englanninkielisen laitoksen esipuheessa Clifton Fadiman ei turhaan kutsu Lecin piikkejä “kolmen sekunnin painajaisiksi.”

Vastakarvaan : siistimättömiä mietelmiä sisältää kolme sarjaa aforismeja. Ensimmäinen sarja on merkitty vuosille 1957–1959, toinen vuosiin 1959–1964 ja viimeinen, samalla suppein sarja vuosiin 1964–1966. Tuomas Anhavan ja Ville Revon hieno suomennos ilmestyi ensimmäisen kerran jo 1968.

Lecistä voi nauttia monella tavalla. Koko kirjasen lukaisemiseen ei kauaa mene, mutta toisaalta näihin mietelmiin kannattaa kyllä myös pysähtyä rauhallisesti ja pidemmäksikin aikaa. Ainakaan omalta yöpöydältäni Vastakarvaan ei ihan heti kirjahyllyyn siirry.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...