Federico García Lorca: Veren häät ja muita näytelmiä (Veren häät; Don Cristóbal; Bernarda Alban talo)

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksessa tehtiin kevättalvella 2003 näytelmäsovitus, jossa Minna Canthin Anna Liisaan sekoittui pisaroita Federico García Lorcan Veren häistä. Virkeä tulkinta innosti minut tarttumaan esityksen pohjateksteihinkin.

Anna Liisan tavoin Veren häät (Bodas de sangre, 1933) kertoo aviohankkeesta, jota morsiamen menneisyys palaa mutkistamaan. Veren häissä avainhenkilö ei kuitenkaan ole morsian, vaan tämän vanha lemmitty Leonardo. Silti naisnäkökulma nousee hallitsevaksi, kiitos monipuolisten naisroolien.

Henkilökuvaus ei ole aivan yhtä hienovireistä kuin Anna Liisassa, mutta tunteet sitä väkevämpiä. Rakkaus, kunnia ja häpeä leimuavat espanjalaisittain, ja pohjalla muhivat vanhat sukuvihat. Eritoten näytelmän runomittaan yltyvät huippukohdat ovat komeita.

Veren häät on suomeksi julkaistu yhteisniteessä parin muun näytelmän kanssa. Näistä Don Cristóbal (Retablillo de don Cristóbal, 1931) hypähtää aivan toisenlaisiin tunnelmiin, vaikka naimapuuhissa siinäkin häärätään. Pieni nukkeilveily piirtää tarkoituksellisen karkein vedoin kuvaelman ihmisten raadollisuudesta. Samalla ivataan sivistyneistön pyrkimystä kansankulttuurin ylevöittämiseen.

Valikoiman päättävä Bernarda Alban talo (La casa de Bernarda Alba, 1936), ”näytelmä espanjalaiskylien naisista”, tekee tunnelmistossa taas täyskäännöksen. Leskeksi jäänyt Bernarda on kopea matriarkka, joka tahtoo pitää perheensä julkisivun tahrattomana ja tyttäret lukkojen takana. Tyttäret näyttävätkin järjestään jäävän vanhoiksipiioiksi. Osa on jo alistunut kohtaloonsa, mutta toiset haaveilevat vielä vapautuvansa miehelään.

Näytelmässä nähdään pelkästään naisia, ja miehet hahmottuvat vain heidän puheissaan – jykevinä, pelottavina, haluttavina. Eristäytyvässä talossa elävien naisten keskinäisiä välejä myrkyttävät kauna ja kateus.

Tässä valikoimassa García Lorca suomii ärhäkkäästi kaksinaismoraalia ja ahdasta sukuylpeyttä, muttei sorru julistamaan tai osoittelemaan. Realistiseen kansankuvaukseen sekoittuu myös runollista symbolismia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *