Michel Faber: Veripunainen, lumivalkoinen

Veripunainen, lumivalkoinen

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Nykyaikana kirjoitettujen historiallisten romaanien rikkaus on niiden raaka peittelemättömyys. Ihmiset paskoivat, panivat ja elivät synnissä, niin kuin me kaikki tiedämme ja teemme.

Veripunainen, lumivalkoinen kertoo huorasta nimeltä Sugar, joka on kuuluisa Lontoon kaduilla. Sugarin elämää seurataan bordellista kurtisaaniksi ja kurtisaanista niin sanottuihin laillisiin töihin.

Suoraan sanottuna kirja ei ole tapahtumarikas ja on aika kimpale luettavaksi. Sivuja on 850 ja myös leveyttä riittää. Tätä kirjaa lukiessa piti vaihtaa käsilaukku isompaan.

Kuitenkin jäin kirjaan aivan koukkuun. Joka välissä luin minkä kerkesin. Lopulta ostin kirjan, kun kirjaston laina-aika päättyi.

Kirja on hyvä kuvaus Lontoosta 1800-luvulla, Faber tutki ja kirjoitti kirjaa melkein kaksi vuosikymmentä. Kuitenkaan kirja ei ole faktojen luettelointia tai sielutonta tekstiä. Kirja on myös täynnä herkullisia nais- ja miesnäkökulmia. Huora voi olla fiksu, mutta silti miehen silmissä aina huora. Onko maailma aina miesten vai onko nainen aina kaiken takana, niin hyvässä kuin pahassa.

Veripunainen, lumivalkoinen on niitä kirjoja, joissa matka eli lukeminen on tärkeintä eikä lopulla ole mitään väliä, koska oikeassa elämässä ei ole alkua, loppua tai juonta. On vain syntymä ja kuolema ja kaikki muu siinä välissä.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...