Juba: Viivi ja Wagner : Rakkautta, röh!

Viivi ja Wagner : Rakkautta, röh!

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Juban Viivi ja Wagner on ilmestynyt kahdenkymmenenviiden vuoden ajan. Lisäksi mukana on strippi, jossa esiintyy myös Juba itse, hän kun piirtää itsensä sarjakuvaan 1000 stripin välein ja tämä kokoelma ylittää 6000 stripin kunnioitettavan rajapyykin.

Viivi ja Wagner kuvaa parisuhdetta, jossa suhteellisen normaalin naisen, Viivin, kumppanina on sikahahmo Wagner. Wagnerin päähän pälkähtää kummia päähänpistoja, hän on laiskuuden perikuva ja kun tekee Viivin mieliksi jotain korkeintaan vahingossa.

Tällä kertaa Viivi katsoo Wagnerin sikailuja liiankin paljon sormien lävitse. Albumimuodossa on heikkoutensa, koska esimerkiksi Wagnerin pettämis­kuvio kolahtaa isompana annoksena huomattavasti ikävämmin. Varsinkin kun tarinajatkumoon ei anneta Viiville strippiä purkaa tilannetta. Sarjakuva olisi kaivannut strippiä, jossa Viivi osoittaa oman mielipiteensä, ei vain hyväksy kaikkea kuin tossukka.

Neljännesvuosisata-albumin kohdalla on hyvä pohtia, miten sarja on vuosien varrella muuttunut. Ulkoisesti hahmot ovat kehittyneet jonkin verran. Sula­vampien muotojen sisällä ovat edelleen samat hahmot: sopimattomasti käyttäytyvä sika ja sikaa sietävä nainen. Sarjakuva esittää asioita laidasta laitaan, välillä heittäytyen hyvinkin absurdiksi.

Kokoelman stripit aikaan saavat naurahduksen jos toisenkin. Kuten kaikki sarjakuvastripit, Viivi ja Wagnerkin on parhaimmillaan pieninä annoksina, jolloin sarjakuva ei ehdi toistaa itseään.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 083 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...