Michael Cunningham: Villijoutsenet ja muita kertomuksia

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

”On syytä muistaa, että tämä on sama kuningas, joka sääti lain kissojen ja koirien pukemisesta housuihin, ja joka teki liian kovaäänisestä naurusta rangaistavaa. Huhujen mukaan hänen isänsä, vanha kuningas, käytti häntä hyväkseen. Mutta niinhän sitä usein väitetään, kun selittämättömälle käytökselle halutaan löytää jokin selitys.”

Jo tämä Pikkumies-kertomuksesta lähtöisin oleva katkelma antaa ymmärtää, ettei Villijoutsenet ole todellakaan tarkoitettu lasten iltasatukirjaksi – aikuisten iltasatuina tarinat voisivat mennäkin, eri asia sitten on, kuinka hyvän mielen ne jättäisivät.

Ihastuttavalla Tunnit-romaanillaan maineeseen noussut Michael Cunningham on tässä kirjassa lähtenyt ihan uusille poluille. Hän kertoo uudelleen, yleensä nykyaikaan sijoitettuna, vanhoja tuttuja satuja; mukana ovat vaikkapa Hannu ja Kerttu, Jaakko ja pavunvarsi, Kaunotar ja Hirviö, Tinasotamies, nimitarina Villijoutsenet sekä Tittelintuure, josta ylläoleva sitaatti on peräisin.

Cunningham ei kaunistele eikä romantisoi. Huumori on paikoitellen mustaakin mustempaa, seksuaalisuus on voimakkaasti läsnä ja usein enemmän tai vähemmän fetisistisenä tai sadomasokistisena. Parisuhteet menevät joko alusta lähtien pieleen tai kääntyvät rakkauden irvikuviksi vuosien varrella. Poikkeuksen muodostaa kokoelman viimeinen kertomus, Elämänsä loppuun saakka, jonka alkuperää en pystynyt millään tunnistamaan – voisikohan se olla Cunninghamin oma tarina? Siinä vierekkäisten valtakuntien toisilleen naitetut prinssi ja prinsessa elävät suhteellisen tyytyväisinä nimen mukaisesti elämänsä loppuun asti, mutta eivätpähän he varsinaisia kuninkaallisten korkeuksien esikuvia olleetkaan: prinssi oli arka ja hermostunut, kun taas rehevä prinsessa muistutti kauniissa hääpuvussaan lähinnä lotjaa, jota isä veti kirkon käytävää pitkin kuin kauppa-alusta. Tämä maanläheinen prinsessa osasi sitten opettaa kainolle sulhaselleenkin rakkauselämän taitoja, ja heidän elämänsä olikin muihin kirjan hahmoihin verrattuna suorastaan auvoisaa.

Ehkä olen pitänyt enemmän Cunninghamin hillitymmästä tuotannosta, mutta jotain ratkiriemukasta ja minua puhuttelevaa oli tässä pessimistisessä ja sarkastisessa kirjassa. Luin sen yhdeltä istumalta, niin vangitseva se sitten kuitenkin oli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *