Kirjastonhoitaja Jorge Luis Borges (1899–1986) oli Argentiinan tunnetuin nykykirjailija, jota kiehtoivat niin kirjalliset mysteerit kuin argentiinalainen kansankulttuuri ja alamaailma. Nobelia Borges ei koskaan saanut, yli kolmestakymmenestä ehdokkuudesta huolimatta; arvellaan, että tuki Argentiinan sotilasjuntalle vaihtoehtona vieroksumalleen Perónille, olisi koitunut Borgesin Nobelin ylimmäksi esteeksi. Kirjallisia ansioita olisi epäilemättä riittänyt.
Suomeksi Borgesia on ilmestynyt vuosien varrella jonkun verran. Tämä mittava kokoelma sai alkunsa Silja Hiidenheimon aloitteesta. Hiidenheimo ehti valitettavasti menehtyä ennen työn valmistumista, mutta pitkällisen työn jälkeen Anu Partanen sai suomennettua kattavan valikoiman Borgesin kertomuksia. Kirjaan on koottu kymmenen novellikokoelmaa, alkaen vuoden 1935 Kunniattomuuden yleisestä historiasta ja päätyen vuoden 1983 Shakespearen muistiin. Se ei sisällä kaikkea, mutta kuitenkin valtaosan Borgesin novelli- ja kertomustuotannosta.
Mukaan mahtuu paljon ja kaikenlaista, Borges kun oli kovin tuottelias kirjoittaja, joka kirjoitti pääasiassa aika lyhyitä kertomuksia. Valikoimassa on realistisia kertomuksia Etelä-Amerikan syrjäseuduilta, tieteisfiktiota, monenlaisia fantasiakertomuksia ja poikkeamia kauhukirjallisuuden puolelle. Osa kertomuksista on jonkun kirjallisen tai kerronnallisen idean kehittelyä, osa taas perinteisempiä tarinoita. Yleisinä linjoina voinee tiivistää, että Borges kirjoittaa ennen kaikkea miehistä – naiset ovat näissä tarinoissa hyvin harvinaisia – ja erilaiset enemmän tai vähemmän metafiktiiviset kirjalliset pohdiskelut nousevat esiin kerta toisensa jälkeen.
Borgesin tunnetuinta tuotantoa lienee vuoden 1941 Haarautuvien polkujen puutarha -kokoelma, jonka aloittaa Borgesin kenties tunnetuin yksittäinen kertomus, ”Tlön, Uqbar ja Orbis Tertius”. Tämä onkin huikea novelli ja kokoelma muutenkin priimaa tavaraa. Esimerkiksi ”Pierre Menard, Quijoten kirjoittaja” on aivan klassikkoainesta. Loppupäässäkin oli hienoja kertomuksia: kahden viimeisen kokoelman niminovellit ”Shakespearen muisti” ja ”Hiekkakirja” olivat esimerkiksi mainioita. Tylsimmillään Borges on puolestaan loputtomissa veitsitaisteluiden ja raavaiden gauchojen kuvauksissaan. Kokoelmaa ei kyllä muutenkaan kannata lukea yhteen putkeen, vaan nautiskella silloin tällöin vähän kerrassaan.
Tämä on sen sorttinen kokoelma, jollaisten kohdalla on tapana puhua kulttuuriteosta. Sitä tämä on: Anu Partasella on ollut epäilemättä melkoinen työmaa koota ja suomentaa nämä kertomukset. On ilo, että tällainen kokoelma klassikkokertomuksia on saatavilla laadukkaina, nykyaikaisina suomennoksina. Siitä iso kiitos Partaselle sekä kustantaja Teokselle ja apurahoittajille, jotka mahdollistivat pitkän projektin tekemisen.