Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Työpaikka konkurssissa, palkkaa ja muita tilityksiä ei vain kuulu, parisuhde mennyttä, ja aina saa arvailla, saapuuko isäukko tapaamiseen vai ei. Sophy on totisesti uusien tilaisuuksien tarpeessa.
Vintageputiikki Primrose Hillissä aloittaa Annie Darlingin uuden hyvän mielen kirjasarjan. Darling on kirjoittanut myös neliosaisen Bloomsburyn kirjakauppa -sarjan.
Sophy ilmoittaa australialaissyntyiselle isälleen jäätelön ääressä, että aikoo muuttaa Australiaan ja viettää aikaa isovanhempiensa luona, kun näillä on kultahääpäivä, ja paras ystäväkin on menossa siellä naimisiin. Isältä tarvitaan vain vähän papereita, ja kaksoiskansalaisuus avaa ovet uuteen elämään.
Lentolipun säästämiseen vain tarvitsisi töitä. Niitä saisi kuulemma isän liikkeestä. Siis Johnnon roinasta? Tunkkaisesta liikkeestä, jossa Sophy on käynyt vain kerran lapsena, ja tuoksumuisto jäi pysyväksi?
Putiikkipa onkin hienostunut vintagemekkojen ja hääasujen kauppa Primrose Hillissä, ja Sophyn asiakaspalvelutaidot pääsevät lopulta oikeuksiinsa, kunhan Phoebe-esihenkilön säätämisen onnistuu sivuuttamaan. Jopa paheksuvasti mulkoileva ranskanbulldoggi Coco Chanel suopuu vihdoin masurapsuihin…
Koska hyppy pikamuotiketjusta aitoihin vintageasuihin ei ole helppo, pukukoruja putiikkiin toimittava Charles tarjoutuu avuksi. Vapaapäivänään Sophy tutustuu Charlesin toimistoon ja sovittaa tiaraa:
”Ihastuttavaa”, hän sanoi hyvin tyytyväisenä. ”Päänmuotosi on täydellinen tiaralle.”
Se oli merkillisin kohteliaisuus, jonka hän oli kuullut. Mutta varsinainen kohteliaisuus kätkeytyi Charlesin katseeseen, sillä hän näytti siltä kuin Sophy täydellisine tiarapäineen olisi ollut parasta mahdollista silmänruokaa. Raskaasta korukuorrutuksesta huolimatta Sophy tunsi olonsa niin kevyeksi, että olisi voinut vaikka kohota ilmaan sohvalta.
Kääntääkseen katseensa Charlesista, jossa kaikki oli täydellisen muotoista, Sophy tarttui käsipeiliin. Tiara todellakin näytti hyvältä — se päässä olisi voinut mennä vaikka Downton Abbeyn tanssiaisiin — mutta kaikki ne kaulakorut, rintaneulat ja rannekorut… Sophy puri huultaan, mutta hänen suustaan pääsi tukahtunut kikatus. Sitten toinen ja kolmas ja neljäs, kunnes hän nauroi niin hervottomasti, että hänen oli pakko kallistua sohvan selkänojaa vasten.
”Charles… näytän… ihan joulukuuselta”, hän tirskui. ”Minut voisi vaikka pystyttää Trafalgar Squarelle joulukuussa, ja menisin täydestä!”
Charles näytti loukkaantuneelta. Hän vetäisi henkeä ja rypisti otsaansa niin liioitellusti, että Sophy tiesi hänen pelleilevän. ”Liikaa?”
Sophy kohotti kätensä, mikä oli melkoinen suoritus, koska se oli niin monien sormusten ja rannekorujen peitossa. ”Ehkä vähän.”
Silloin Charleskin alkoi nauraa. Hän nauroi niin, että hänen hengityksensä alkoi pihistä ja hän pyyhki kyyneliä silmistään. ”Phoebe sanoisi, että Coco Chanelin mukaan ennen kotoa lähtöä pitää katsoa peiliin ja riisua yksi asuste.”
Sophy tönäisi Charlesia kyynärpäällään. ”Sanooko Coco Chanel muka niin? Mutta sehän on koira!”
Se sai Charlesin ulvomaan. Hän nauroi niin hillittömästi, että kallistui sivulle ja nojasi otsansa Sophyn olkapäätä vasten, sillä se oli ainoa osa tämän ylävartalosta, joka ei ollut jalokivien kuorruttama.
”Ole kiltti… ja sano että pilailet… Kai sinä sentään tiedät, kuka oikea Coco Chanel on?”
Mikä uskomattoman tyylikkäästi pukeutunut Charles on miehiään? Voiko tai kannattaako aloittaa kenenkään kanssa mitään, kun on joka tapauksessa lähdössä maasta? Miksi Sophyn isältään saamassa menolipussa on avoin paluu? Ja kuka on lentokentällä vastassa Australian-vuoden jälkeen?
