Mauri Leivo: Kevätmuutto

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Talven lumipeitteen alta alkukesän vihreyteen. Kirja vie muuttolintujen matkassa läpi kevään, mutta myös läpi vuosien. Muistelut takavuosilta vuorottelevat mutkattomasti viime vuosien retkikuvausten kanssa. Samalla teos antaa elävästi kerrotun tietopaketin lintujen muutosta sekä eri lajien käyttäytymisestä.

Pääosassa eivät ole pelkästään linnut, vaan myös kirjoittaja. Sitä mukaa kun kevät etenee ja uusia lajeja saapuu, lukija huomaa seuraavansa myös kirjoittajan tarinaa. Kuinka hänen suhtautuminen lintuharrastukseen on kasvanut ja muuttunut vuosien saatossa. Väsymys ja asioiden turhuus ottavat välillä vallan, mutta vain vähäksi aikaa. Hetket siivekkäiden seurassa täyttävät energiavarastot uudelleen ja saavat aikaan saman palon kuin kohti pesimäseutujaan olevilla linnuilla.

Kevätmuutto on monipuolinen ja visuaalisesti näyttävä teos, joka sopii oikeastaan kaikille luonnosta kiinnostuneille. Lintuharrastuksen alkutaipaleella oleville se voi olla hyvä uskonluoja, sillä Leivo kertoo avoimesti myös oman luontotaipaleensa ensimetreistä.

Kuvat ovat oivia tunnelmapaloja. Ne eivät ole pelkkiä lajipotretteja, vaan monessa kuvassa tapahtuu jotain ja taustalla olevat maisemat kertovat välillä enemmän kuin kuvassa olevat linnut.

Nimestään huolimatta teos sopii mihin vuodenaikaan tahansa. Esimerkiksi marraskuun hämäryydessä on hyvä lähteä retkelle ”kirjahyllyn kautta”. Kevätmuutto on kaunis ja suositeltava paketti sekä samalla upea kunnianosoitus luonnon tarjoamalle näytelmälle.

Joni

Vuodesta 2007 Kirjavinkkeihin kirjoittanut Joni Sundström lukee monipuolisesti. Intohimoinen luonnon tutkiminen ja retkeily ovat elämäntapoja, joten luontokirjat kiinnostavat erityisesti. Kotisivut: Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...