En ole nuori tai varhaisnuori, enkä edes ymmärrä urheilusta mitään, mutta tämä Jukka Behmin kirjasarja ihmepoika Leonista on uponnut minuun ihan täysillä. Olen lukenut ja kuunnellut näitä kolmea kirjaa ja tämän trilogian päättävän Skorpionin iskun olen kuunnellut kahdesti. Silti se on vielä käsissäni ihan fyysisenä kirjana ja otan sen syliin ja halaan.
Olen seurannut Leon Brownin elämää sieltä alusta asti, kun ensin oli Ihmepoika Leon, josta kirjailija sai Topelius-palkinnon ja sitten tuli Enkelin nyrkki ja nyt sitten viimeisimpänä tämä Skorpionin isku. Voisi äkistään miettiä, miten voi jalkapalloa pelaavasta pojasta saada kolmen kirjan sarjan, mutta kylläpä vain, koska elämässä tulee vastaan kaikenlaista, myös sille nuorelle jalkapalloilijalle.
Leon Brown on ihmepoika, jalkapallotähti, jonka haluavat kaikki, mutta peli on raakaa. Se on jo käynyt selväksi monin tavoin edellisissä kirjoissa. Nyt sitten Leon sairastuu ja kun toipuu ja pääsee kentille, niin pinna palaa. Kirjassa on myös ystävyyden menetystä ja sen uudelleen virittelyä eli ihan normielämää kelle tahansa. Hyvin tuodaan esille se, että vaikka kuinka olisi menestynyt jalkapalloilija, ihan samat asiat siellä vaivaavat kuin ketä tahansa.
Menneisyys puskee taas pintaan, sillä Leon Brownin kuuluisa laulajaäiti nousee esiin ja ne kohtaukset ovat varsin herkkiä. Äidinrakkautta on monenlaista, mutta tässä kirjassa Leon saa jo avaimen äitinsä kotiin. Silti pidetään salassa, että Leon Brownin äiti on kuuluisa Miss Dada! Kuka on se isä, jolla on lempeät silmät..
”Hei kulta? Mitä kuuluu?”
Tuntemattomasta numerosta on tullut Leonille useampi soitto treenien aikana, ja kun sama numero tavoitteli häntä iltapalan jälkeen, Leon päätti vastata.Tuttavallisen tervehdyksen jälkeen kuului rätinää ja sitten taas sama iloinen ääni.
”Ihanaa, kun vastasit. Onpa kiva kuulla äänesi.”
Leon tunnisti äänen heti. Äiti.
Koko kirjassa tapahtuu niin paljon, että hyvä kun perässä pysyy ja samalla tajuaa, miten raadollista se urheilijan elämä on; ei mitään aallon harjalla keikkumista, vaikka olisi kuinka menestynyt. Kovaa peliä pelataan kaiken aikaa, eikä aina niin puhtain paperein.
Tykkäsin tästä kirjasta ihan yhtä lailla kuin niistä kahdesta edellisestäkin ja miten minun tulee todella ikävä tätä jalkapallopoikaa, Leon Brownia.








