Tahereh Mafi on iranilais-yhdysvaltalainen kirjailija, joka tunnetaan dystooppisesta kirjasarjastaan, jonka Shatter Me avaa. Sarja sisältää kuusi romaania ja viisi novellia. Kaikista Mafin teoksista on suomennettu vain yksi, National Book Awards -ehdokas Rakkaus suurempi kuin meri.
Shatter Me kertoo 17-vuotiaasta Juliettesta, jonka kosketus on tappava. Hän on ollut koko nuoruutensa kaikesta ulkopuolinen ja häntä on pompoteltu sairaalasta toiseen. Kukaan ei tiedä, mikä hänessä on vikana. Kun Juliette vahingossa tappaa pienen lapsen kosketettuaan häntä, hän joutuu lukkojen taakse karuun mielisairaalaan. Siellä hän on viettänyt 264 päivää ennen kirjan alkua. Kaikki muuttuu, kun hänen selliinsä astuu poika nimeltä Adam. Hän ei kuitenkaa tullut lusimaan selliin päiväkausiksi Juliettin tapaan, vaan hän salaa jotain. Teoksessa maalataan realistisesti tuhoutunutta ja dystooppista yhteiskuntaa, jonka on ottanut haltuun uusi hallitus. Kansalaisia sorretaan, eivätkä linnutkaan ole lentäneet moniin vuosiin. Julietten hauraudesta ja murtuneesta mielestä kertovat sanojen tarkoitukselliset toistot ja lauseiden yliviivaukset.
Kirjasarjan teemoihin kuuluvat muun muassa itsensä hyväksyminen ja toivon ylläpitäminen. Sarja näyttää, kuinka Juliette vahvistuu ja alkaa pikkuhiljaa hyväksymään itsensä ja erilaisuutensa. Hankalista olosuhteista huolimatta hän pitää toivostaan kiinni: vielä joku päivä hallitus kaatuu ja maailma saadaan taas ennalleen.
Shatter Me yhdistää dystopiaa ja romantiikkaa nuoria puhuttelevalla tavalla. Pidin erityisesti Julietten mielen ja ajatusten kuvauksesta ja mukaansa tempaavasta juonesta. Suosittelen kirjaa nuorille ja nuorille aikuisille, joilla on hyvä englanninkielen taito.







