Tuulen myötä -kirjassa huomio kiinnittyy ensimmäisenä utuiseen vesiväreillä tehtyyn kanteen, jossa pehmoiset puut vihreän eri sävyissä ovat vaaleanturkoosin järven rannalla. Kirja todistaa Sanna Pelliccionin monipuolisuutta taiteilijana: tyylillisesti tämä on hyvin kaukana vaikkapa Onni-poika-kirjojen lapsellisesta selkeydestä.
Katri Tapolan kirjoittamassa kirjassa puhutaan kuolemasta suurella lempeydellä. Pikkumummu touhottaa lähtöä tavalla, jota lapsi ei välttämättä hoksaakaan kuolemaksi. Aikuiselle asia on selvä viimeistään siinä kohtaa, kun “Tuonpuolen ranta avautuu. / Kauneus kantaa perille saakka. / Ja hymy ja valo ja laineet. / Ja totisin tosi: rakkaus.”
Tuulen myötä on surun kohtaamisessa ilahduttavan herkkä, tunteikas ja kaunis. Tässä kirjassa kuolema on surullinen, mutta vain vähän. Ennemmin se kohdataan ilolla, osana luonnollista kiertokulkua; “Uusi kevät saapuu aina”. Työkaluksi vaikeiden tunteiden käsittelyyn, osaksi opetusta elämän kiertokulusta tai ihan vain kauniina taideteoksena: Tuulen myötä -kirjasta voi iloita monin eri tavoin.








