Sitruunapuun alla -kirjan kannessa on valokuva kreikkalaisesta saarimaisemasta ja sen päällä piirrettyjä sitruunoita.

Emma Cowell: Sitruunapuun alla

Lontoossa asuvan kreikkalaisperheen kaksosista Katerinasta ja Nikolaoksesta Nik on kuollut muutama kuukausi aiemmin rattijuopon uhrina. Samassa onnettomuudessa myös Kat loukkaantui. Kaksosveljen menettäminen on ollut Katille kova paikka, eikä hän ole oikein vieläkään päässyt kiinni tavalliseen arkeen. Katia on aina pidetty herkkänä, toisin kuin ... Lue koko vinkki »
Kauneuksien lokikirjan kannessa on päällekkäin vaaleanpunainen ja vihreä neliö.

Elina Hirvonen: Kauneuksien lokikirja

Elina Hirvosen Kauneuksien lokikirja on Rakkauksien lokikirjan aloittaman trilogian toinen osa. Moni piti ensimmäisen osan vahvuutena tilanteesta ja ajatuksesta toiseen liukuvaa kerrontaa, joka kutoo yhteyksiä henkilökohtaisen kokemuksen ja maailman tapahtumien välille. Kauneuksien lokikirja jatkaa samoilla linjoilla tarkastellen muistamista ja väk... Lue koko vinkki »
Kasa ja kuusi -kirjan kannessa on piirros Kasasta, jonka päällä kulkee kovakuoriaisia. Ympärillä on kuusenoksia.

Emilia Erfving: Kasa ja kuusi

Syvällä metsässä on Kasa. Kasa on milloin mitäkin: lehtiä ja risuja. Sen koko saattaa muuttua, ja Kasa on luonnonvoimien armoilla. Vaikka Kasa on hiljainen tarkkailija, ympäröivä metsä huomaa sen. Kettu leikkii Kasan kanssa piilosta, mikä jännittää Kasaa. Hauska leikki kuitenkin loppuu sateeseen. Onneksi ketun pesäkolossa on kuivaa. Ukkosmyrsky ... Lue koko vinkki »
Sunnuntain kannessa on kuva yksinäisestä nojatuolista. Kuvan päällä on näkymä taivaasta, jossa lentää lintuparvi.

Ester Ståhlberg: Sunnuntai

Isä on tähän asti katsonut vain siihen raollaan olevaan oveen, jonka taakse katosit, ja siihen valonsäteeseen, jonka jälkeesi jätit. Joskus tuntuu kuin hänkin olisi nähnyt jotakin sen oven takana häämöttävän ja saanut sen hivuttavan ikävän. Sinuako hän niin katkerasti kaipaa? Sinuako, Yrjö. Presidentin puoliso Ester Ståhlbergin Sunnuntai-romaan... Lue koko vinkki »
Simo-kirjan kannessa on kirjan nimi isoin kirjaimin. S-kirjaimella on lakki, I on olutpullo, jonka pisteenä on tennispallo, M on laudoista ruuvattu kokoon ja O on ruisleipä, jossa yksi lohko on korvattu sulkapallolla.

Laura Lehtola: Simo

Laura Lehtolan Simo on lempeä pieni romaani surun ja hämmennyksen keskellä elävästä nuoresta leskestä. Toimittajana työskentelevä nainen, jonka nimeä ei kerrota, ajaa kolarin. Puoliso Erik, suomenruotsalainen teatteriohjaaja, vaipuu koomaan ja jonkin ajan kuluttua kuolee. Kirja alkaa kolarin jälkeisestä tilanteesta, kun päähenkilö havahtuu sairaala... Lue koko vinkki »
Kotiin saaristoon -kirjan kannessa kesäisessä peltomaisemassa peltotien ja keltaisena kukkievien peltojen takana häämöttää punainen harjakattoinen talo.

Michaela von Kügelgen: Kotiin saaristoon

Kotiin saaristoon jatkaa Michaela von Kügelgenin Villa Hilda -sarjaa. Birgit, joka on pitänyt monia lankoja käsissään, on huonossa kunnossa. Hänen tyttärensä Sanne ja lapsenlapsensa Max ovat jääneet saarelle, vaikka Sanne on juuri saanut unelmien työn Norjasta, ja hänen piti muuttaa pojan kanssa Osloon. Yritys onneksi joustaa ja antaa mahdollisu... Lue koko vinkki »
Upoksissa-kirjan oranssissa kannessa on kaksi puoliksi näkyvää tummempaa uivaa ihmistä esittävää hahmoa.

Tara Menon: Upoksissa

Ilmainen lukuvinkki: Kannattaa lukea esikoisteoksia. Niitä on mietitty, hiottu ja viimeistelty pitkään ja usein julkaisukynnys on korkeampi kuin kirjailijan myöhemmillä teoksilla.  Upoksissa on Tara Menonin esikoisromaani. Se kertoo Thaimaassa asuvista Marissasta ja Ariellesta, jotka ovat pienestä lähtien toistensa parhaat ystävät. Kuin sis... Lue koko vinkki »
Vain silmänräpäys -kirjan kannessa on kuva kumihansikkaan verhoamasta kädestä pitelemässä mittalasia täynnä magentanväristä lientä ja alla kuva valvontakamerasta tarkkailemassa kulkuväylää, jossa näkyy ihmisten varjoja.

Jo Callaghan: Vain silmänräpäys

Rikostarkastaja Kat Frank johtaa tiimiä, jonka tehtävänä on pilotoida tekoälyn käyttö rikosten ratkaisemisessa. Professori Okonedo on luonut tekoälyetsivä Lockin, joka on kaikkien aikojen edistynein. Kat Frank joutuu kantamaan ranneketta, josta hän voi kytkeä Lockin toimimaan työparinaan. Lock voi työskennellä pelkkänä äänenä, tai sitä voi katsella... Lue koko vinkki »
Haamutarinoita-kirjan kannessa on mustavalkoinen valokuva Paul Austerista ja Siri Hustvedtista.

Siri Hustvedt: Haamutarinoita

Kaikki me kuolemme, mutta vain harva ymmärtää, että elämä voi päättyä pian. Vaikka olin usein kuvitellut, millaista elämäni olisi ilman Paulia, aloin leikitellä ajatuksella useammin. Kuvittelin kuljeskelevani yksin talossamme. Kuvittelin suruni. Jos isäsi kuolee, minä menetän arkeni, sanoin tyttärellemme Sophielle. Pidetty, suorastaan rakastett... Lue koko vinkki »
Koira nimeltään Kissa hyvästelee ystävän -kirjan keltaisessa kannessa ovat Kissa, Koira ja tyhjät kengät. Kaikkien perässä ovat niiden jättämät jäljet.

Tomi Kontio: Koira nimeltään Kissa hyvästelee ystävän

Vuonna 2015 ilmestyi Tomi Kontion kirjoittama ja Elina Warstan kuvittama kuvakirja Koira nimeltään Kissa, joka kertoi Kissa-nimisestä koirasta ja tämän ystävästä puliukko Näädästä. Myöhemmin ystäväjoukko täydentyi kissalla nimeltään Koira ja tytöllä nimeltään Tiikeri. Kymmenen vuotta ensimmäisen kirjan ilmestymisen jälkeen ilmestyi tämä sarjan päät... Lue koko vinkki »
Kuka minä olen jos sinä yhtäkkiä katoat? -kirjan kannessa on maalaus isosta aallosta, jonka alle jää suuripiirteisesti tussilla luonnosteltu pieni kalastusvene.

Kathrine Nedrejord: Kuka minä olen jos sinä yhtäkkiä katoat?

Kieletär Inari on kääntäjä Kaija Anttosen pyörittämä pienkustantamo Inarin Kaamasessa. Sen valikoimista löytyi tämä napakka nuortenromaani, joka sopiikin kustantamon ohjelmaan moneltakin kantilta. Teoksen norjalainen kirjoittaja Kathrine Nedrejord on saamelainen ja kirjan tapahtumat sijoittuvat Kjøllefjordiin, joka on kaukana Jäämeren rannalla. ... Lue koko vinkki »
Kittilä Rewind -kirjan kannessa on pienehkö piirros kahden vastakkain seisovan nuoren silueteista.

Daniela Hakulinen: Kittilä Rewind

17-vuotiaan Joonatanin elämä menee uusiksi, kun hänen äitinsä kuolee yllättäen. Äidin vanhemmat ottaisivat Joonatanin mieluusti hoitoonsa, jotta tämä voisi jatkaa elämäänsä Helsingissä, mutta Joonatan päättääkin muuttaa Kittilään isänsä luokse. Isä yritti aikoinaan vähän olla Joonatanin elämässä mukana, mutta Helsingin ja Kittilän välillä on pitkä ... Lue koko vinkki »
Eeva ja harmaakaapu -kirjan kannessa on piirros kahdesta lapsesta tekemässä palapeliä lattialla. Taustalla kolme harmaata aikuisen siluettia on puhumassa keskenään. Yläreunassa näkyy kädet, jotka raottavat harmaata verhoa tai muuta kangasta.

Maria Lassila: Eeva ja Harmaakaapu

Lastenkirjoissa on käsitelty toisinaan masennusta (esimerkiksi Ilja Karsikkaan Amos ja sumupuu), mutta läheisen päätyminen masennuksen seurauksena itsemurhaan on jo harvinaisempi aihe. Maria Lassilan Eeva ja Harmaakaapu kertoo enon itsemurhasta pienen koululaisen näkökulmasta. Lapsille ei kuitenkaan kerrota koko totuutta, puhutaan vain siitä, mi... Lue koko vinkki »
Talo joen rannalla -kirjan kannessa on talvinen maisema, jossa on kapea joki, lumisia puita ja pensaita ja pieni talo. Kuva on värjätty punasävyiseksi ja joessa virtaava vesi on aivan punaista.

William Älgebrink: Talo joen rannalla

Sydän ei lyö. Dylan ei tunne pienintäkään sykäystä. Hän tuntee ainoastaan sen, että veri vähenee. Hän tuntee tarvitsevansa apua, ja menee tohtori Swanin vastaanotolle. Tehdään kaikki samat kokeet, jotka tehtiin jo edellisellä viikolla, ja Dylan tietää itsekin, että niistä ei selviä mitään. Kun Dylan kääntää linja-auton tielle, minä en ole se, j... Lue koko vinkki »
Kaikki Saharasta -kirjan kannessa on isot silmät, jotka katsovat kohti lukijaa. Kannessa on myös koristeellisia kiviä. Silmien alta on revitty kaistale pois, siinä missä suu olisi.

Vilja-Tuulia Huotarinen: Kaikki Saharasta

Viisitoistavuotiaan Saharan elämä on muuttunut. Paras ystävä Tio muutti pois ja siinä sivussa ystävysten välit kärsivät pahan kolauksen, kun Saharan yritys lähentyä tuli torjutuksi. Sahara on kasvanut ilman isää, mutta nyt äidillä on poikaystävä, jonka kanssa asiat ovat menossa vakaviksi, joten elämässä on luvassa muutoksia. Mitä viisitoistavuot... Lue koko vinkki »
Sinä yönä tuli talvi kirjan kannessa on piirros lapsesta lumisateessa. Lapsi pitää vanhemman kädestä kiinni; vanhemmasta näkyy vain käsivarsi. Lapsen toisella puolella on tyhjä vaaleanpunainen keinu.

Anna Elina Isoaro ja Mira Mallius: Sinä yönä tuli talvi

Sinä yönä tuli talvi on kirja hyvin kipeästä aiheesta. Se kertoo lapsesta, joka on jo pitkään odottanut saavansa pikkuveljen. Odotukseen liittyy kovasti odotuksia. “Mietin, olisiko pikkuveli minun näköiseni. Tuntuisiko hän sylissä painavalta vai kevyeltä? Ajattelin, miten näyttäisin pikkuveljelle helistintä ja saisin hänet hymyilemään.” Äiti ja ... Lue koko vinkki »
Kaikki mitä kaipasimme -kirjan kansi on jaettu pystysuunnassa kahtia. Molemmilla puolilla on tummaihoinen ihmishahmo. Vasemmalla on androgyyni hahmo, pukeutuneena koristeellisiin sulkiin ja koruihin. Oikealla on teinityttö värikkäässä hiuspannassa ja keltaisessa topissa.

Blessing Musariri: Kaikki mitä kaipasimme

WSOY:n Palkittua nuortenkirjallisuutta maailmalta -sarja herätti mielenkiintoni heti. Zimbabwelaisen Blessing Musaririn Kaikki mitä kaipasimme on kolmas sarjassa julkaistu kirja; se on palkittu Children’s Africana Book Award -palkinnolla vuonna 2024. African Studies Associationin palkintoja jaetaan vuosittain parhaille Yhdysvalloissa ilmestyneille ... Lue koko vinkki »
Kahden kodin lauluja -kirjan kannessa on keskellä keltaiseen sadetakkiin pukeutunut poika. Vasemmalla puolella on vaaleanpunaisissa vaatteissa oleva isä sateenvarjon ja koskettimien kanssa, oikealla vihreissä sadevaatteissa oleva äiti, jolla on kitaralaukku. Pojan käsistä kulkee punaista nauhaa, joka kietoutuu vanhempien ympärille.

Ilja Karsikas: Kahden kodin lauluja

Yksi käytännöllisen lastenkirjallisuuden klassikkoaiheita on vanhempien ero. Monissa lasten kuvakirjoissa käsitellään vanhempien eroa eri näkökulmista. Ilja Karsikas liittyy joukkoon uudella kuvakirjallaan, jossa Petjan muusikkovanhemmat eroavat. Erouutinen tuntuu Petjasta epäreilulta ja kohtuuttomalta, mutta lohtua tarjoaa uusi ystävä, pieni hyppy... Lue koko vinkki »
Varjostajat-kirjan piirroskannessa kaksi valtavaa pitkiin mustiin kaapuihin pukeutunutta synkän klovnin näköistä ihmishahmoa istuu pienen bussin katolla. Bussin matkustajista erottuu pieni lapsi.

Anssi Hurme ja Maija Hurme: Varjostajat

Varjostajat kertoo isästä ja lapsesta, joiden elämään tulee varjostajia. Lapsi huomaa ensimmäisen huoneessaan: se on pieni hahmo sateenvarjon kanssa. “Pistin silmät kiinni ja teeskentelin, että nukuin. Ehkä se lähtisi pois.” Mutta ei se lähde, hiljainen hahmo vain palloilee ympäriinsä, avaa varjonsa ja peittää lapsen pehmeään hämärään. Hahmo seuraa... Lue koko vinkki »
Silkkiapinan nauru -kirjan kannessa on sinisävyistä öistä metsää, jossa tapiiri kuljeskelee vedessä katsellen taivaalle.

Linda Bondestam ja Annika Sandelin: Silkkiapinan nauru

Viidakossa asuvat parhaat ystävykset silkkiapina ja tapiiri, jotka leikkivät päivät pitkät. Sitten silkkiapina kuitenkin sairastuu ja lopulta kuolee. Laiskiainen, tukaani ja silmälasikarhu yrittävät lohduttaa tapiiria, mutta mikään ei korvaa rakasta ystävää. Kukaan ei loiki oksilla yhtä taitavasti, pidä yhtä kauniita puheita tai naura yhtä heleästi... Lue koko vinkki »