Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Ilmainen lukuvinkki: Kannattaa lukea esikoisteoksia. Niitä on mietitty, hiottu ja viimeistelty pitkään ja usein julkaisukynnys on korkeampi kuin kirjailijan myöhemmillä teoksilla.
Upoksissa on Tara Menonin esikoisromaani. Se kertoo Thaimaassa asuvista Marissasta ja Ariellesta, jotka ovat pienestä lähtien toistensa parhaat ystävät. Kuin sisarukset, voisi joku sanoa. Mutta ei, he ovat enemmän kuin sisarukset. Sisaruksiaan ei voi valita, mutta he valitsivat toisensa. Arielle on täydellinen ystävä: rohkea, luotettava, uskollinen, kaunis. Hän osaa sukeltaa pidempään kuin kukaan. Hänellä on kaunis äiti, jota äiditön Marissa saa lainata.
Tytöt uivat aina kun vain voivat. He elävät ja hengittävät merta. He tuntevat vuoroveden aikataulut, merivirtausten liikkeet ja veden värit. He tunnistavat paljon lintuja ja kasveja, mutta eniten he rakastavat paholaisrauskuja.
Marissa menettää Ariellen merelle Thaimaahan iskeneessä tsunamissa sunnuntaina 26.12.2004. Hän itse selviää kahdella näkyvällä arvella, mutta menettää puolet itsestään. Marissa suree Ariellea pitkään, pidempään kuin ystävää olisi hyväksyttävää surra. Marissan suru on lamaannuttavaa ja passivoivaa. Mikään ei tunnu miltään, työ ja ihmissuhteet ovat merkityksettömiä. Meressä hän on oppinut selviämään – surussa ei.
Isä opetti meille molemmille, miten ristiaallokosta selvitään. Valtamerelle ei ikinä pidä panna vastaan, hän sanoi, sen sijaan pitää rentoutua. Menkää sen mukana ulapalle ja uikaa sitten rannan myötäisesti. Pääsette helposti takaisin maihin, hän vakuutti.
Marissan suru aktivoituu aina uusien luonnonkatastrofien aikaan. Hän ahmii uutisia kuolonuhrien määrästä ja järistysten voimasta. Hänen katseensa etsii uhrien ja pelastuneiden kuvista Ariellen nilkkatatuointia ja tuttuja kasvonpiirteitä, vaikka järki sanoo, että on liian myöhäistä.
Tara Menon sitoo Marissan selviytymistarinan Thaimaan tsunamin lisäksi vuonna 2012 New Yorkiin iskeneeseen Sandy-hurrikaaniin. Minulle tämä rinnastus jäi etäiseksi, eikä minulla ollut mitään muistijälkiä Sandystä. Menon on kuitenkin tehnyt osuvat valinnat sen suhteen, mitä hän kummastakin katastrofista kertoo ja mitä jättää kertomatta. Erityisen kiinnostavaa oli lukea Menonin kuvausta lauantaista 25.12.2004, kun tsunamin uhka jo vaani meren alla.
Menonin kirjoitustyyli on realistinen ja toteava, jopa listaava. Marissan havainnot New Yorkista ovat objektiivisia kuvauksia siitä, mitä on ja mitä näkyy. Havaintoihin ei liity mitään tunnetta tai muutakaan henkilökohtaista. New Yorkin väritkin ovat haalistuneita ja puut yksinäisiä. Tällä tavalla Menon tavoittaa hienosti Marissan syvän, jopa masennuksen kaltaisen surun. Sitä korostaa entisestään Thaimaahan sijoittuvien takaumien runsaus, ilo, värit ja luonnon kokeminen kaikin aistein.
Upoksissa on kirja ystävyydestä ja merestä, surusta ja traumaperäisestä stressihäiriöstä toipumisesta. Esikoisuus näkyy siinä ehkä siten, että kokonaisuus on hiottu eheäksi ja tarinan kaari on kaunis. Kirjan on suomentanut Kaisa Kattelus. Pauliina Nykäsen suunnittelema kansi sopii hyvin kirjan tunnelmaan.
