Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kaikki me kuolemme, mutta vain harva ymmärtää, että elämä voi päättyä pian. Vaikka olin usein kuvitellut, millaista elämäni olisi ilman Paulia, aloin leikitellä ajatuksella useammin. Kuvittelin kuljeskelevani yksin talossamme. Kuvittelin suruni. Jos isäsi kuolee, minä menetän arkeni, sanoin tyttärellemme Sophielle.
Pidetty, suorastaan rakastettu, yhdysvaltalainen kirjailija Paul Auster kuoli keuhkosyöpään huhtikuussa 2024. Haamutarinoita on hänen puolisonsa, kirjailija Siri Hustvedtin, muistelmateos Austerin sairastamisesta, kuolemasta ja leskenä elämisestä. Pariskunta ehti olla yhdessä peräti 43 vuotta. Niinpä tämä kirja kertoo rakkaudesta, sellaisesta joka on Raamatun sanoin ”väkevä kuin kuolema”, kaikkea muuta kuin romanttisesta sanan negatiivisessa merkityksessä, mutta voimakkaasta – ehkä jopa kuoleman voittavasta.
Haamutarinoita koostuu erilaisista katkelmista: enimmäkseen on kysymys Hustvedtin muistelmista sekä perheen ystäville suunnatuista kirjeistä, joissa Siri raportoi miehensä sairauden ja hoitojen tilaa. Lisäksi mukana on kirjeitä, joita Auster kirjoitti pienelle tyttärenpojalleen Milesille. Miksi sitten juuri Haamutarinoita? ”Paul sanoi haluavansa muuttua haamuksi”, Hustvedt kertoo. ”Hän haluaa palata ja nähdä miten pärjään, mitä kirjoitan.” Rakkaus halusi uhmata kuolemankin rajoja, ja niinpä Hustvedt aisti useita kertoja, miten Auster kuolemansa jälkeen vieraili hänen luonaan. Arvelen, etteivät tällaiset aistimukset ole suuren surun kohdattua ollenkaan tavattomia, mutta Hustvedt osaa kirjoittaa niistä tyylikkäästi ja voimalla. Lopputulos ei ole ollenkaan imelä tai ylitunteellinen.
Yhteiset 43 vuotta eivät olleet siis kiiltokuvamaisia. ”Me kyllä ärsytimme, hermostutimme ja suututimme toisiamme mutta emme koskaan pitkästyttäneet”, Hustvedt toteaa. Kaikenlaisia kriisejäkin mahtui yhteiseloon, ja ainakin ulkopuolisen silmin pahin tapahtui vuonna 2021. Paul kutsui ”kauheiksi asioiksi” tapahtumaketjua, joka liittyi hänen aiemmasta liitostaan syntyneeseen poikaansa Danieliin. Daniel oli omanlaisensa ongelmanuori, jonka elämä päättyi surullisesti: hänen pieni tyttärensä Ruby kuoli heroiiniin ja fentanyyliin; Daniel vangittiin, mutta päästettiin vapaaksi takuita vastaan, ja hän otti heroiinin ja fentanyylin yliannostuksen lähes saman tien. Sen sijaan Austerin ja Hustvedtin yhteisen tyttären Sophien elämä vaikutti kukoistavan.
Olen aina pitänyt sekä Siri Hustvedtin että Paul Austerin kirjoista, eikä Haamutarinoita tehnyt poikkeusta. Kummankin kirjailijan ominaislaatu tulee kirjassa hienosti esille, etenkin epäsuorasti myös Paulin, jonka ääntä teksteissä kuullaan ymmärrettävästi vähemmän. Syövän toteamisen, hoitojen ja Austerin kuoleman kulku on vääjäämätöntä ja käsinkosketeltavan surullista, mutta jollain tapaa puhdistavaa. Liekö tässä kyseessä se antiikin draamoihin liitetty katharsiksen käsite? Puhdistuminen surun, tuskan ja tragedian kautta?
