Tuomas Palonen: Etymologian etymologia ja muita etymologioita

Etymologian etymologia -kirjan sinisävyisessä kannessa on suorakulmainen labyrintti, joka johtaa kirjan nimestä sen alaotsikkoon.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kyllä on kirjaa nimellä siunattu! Tiesin heti, kun näin kirjan kuvastossa, että tämä on minulle sopiva teos. Kirjan kirjoittaja, folkloristi Tuomas Palonen tunnetaan luultavasti paremmin musiikkipuolelta, työkseen hän on Kansalliskirjaston tietoasiantuntija. Tämä esikoisteos taas on aivan erinomainen katsaus sanojen menneisyyteen.

Mitään erityisen yhtenäistä kaarta tässä kirjassa ei rakenneta, vaan Palonen tarjoilee 30 erillistä esseetä etymologian ympärillä pyörivistä aiheista. Jos kirjaa siis lukee alusta loppuun järjestyksessä, saa ihastuttavalla tavalla asiasta toiseen poukkoilevan matkan sivistyksen reunamailla.

Mikä tekee etymologiasta kauniin? Etymologia yrittää  kurottaa hyvin kauas, mutta kaukaisista asioista on vaikea puhua. Kukaan ei voi lopulta tietää, minkälaisia sanat todella olivat tuhansia vuosia sitten. Toinen syy kauneuteen on sattuma. Se on aina läsnä, vakka jotkin prosessit vaikuttavatkin lainalaisilta.

30 tekstiin mahtuu ilahduttavan laaja kirjo erilaisia aiheita. Lukija oppii kuin vaivihkaa Euroopan kansojen vaiheista, suomalaisista etymologian ja sanakirjatyön pioneereista, kansanetymologioista, paleokielistä, lainasanojen kerrostumista, sanojen merkitysten muuttumisesta ja niin edelleen.

Ei siis ole kyse yksinomaan etymologiasta, eikä Etymologian etymologia ja muita etymologioita ole mikään suoraviivainen sanakirja. Sanojen merkitykset ja niiden muutos ovat kuitenkin se linssi, jonka läpi Palonen kirjassa maailmaa tarkastelee. Teos on hurmaava kokoelma viisautta ja kielitieteellistä historiaa, oikea mielenkiintoisen tiedon aarrearkku.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...