Ilpo Salonen ja Miia Salonen: Sata päivää Roomassa

Piirrosmaiseksi käsitelty valokuva öiseltä Rooman kadulta.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Roomassa riittää nähtävää, sellaisellekin ihmiselle joka ajattelee jo nähneensä kaiken. Ilpo ja Miia Salosen 100 päivää Roomassa perustuu heidän kolmeen reissuunsa vuosina 2023 ja 2024. Kahden ensimmäisen matkan vuokrakoti löytyy Pignetosta, rosoisesta kaupunginosasta, joka tunnetaan taiteilijoiden, kirjailijoiden ja muiden luovien ihmisten kulmakuntana. Kolmannella matkalla majoittuminen hoituukin sitten aivan eri tyylillä, Suomen Rooman-instituutin Villa Lanten tiloissa.

Juuri eläkkeelle jääneet Saloset eivät rakenna kirjassaan mitään järjestelmällistä tapaa tutustua ikuiseen kaupunkiin. He menevät minne uteliaisuus vie ja lukija saa yllättyä mukana. Päiväkirjamerkinnöistä, oivalluksista ja pienistä historian tarinoista koostuva kirja vaeltelee ennen kaikkea Rooman kujilla ja arkisissa kohtaamisissa. Tutuksi tulevat muun muassa kannabista tarjoileva kulmakauppa (joka kertoo paljon Italian suhtautumisesta kannabikseen), italialaisen elokuvateollisuuden sydän Cinecittà-studio sekä kirjakauppa joka tuli kuuluisaksi John Wick -elokuvasta.

Minulle erityisen kiinnostavaksi paikaksi osoittautuu salaperäisen Mithras-kultin maanalainen pyhäkkö, sen minäkin haluaisin nähdä! Kiinnostavia museoita osuu niitäkin matkan varrelle muutama, tosin italialaiseen tapaan ne ovat auki miten sattuu, joten aika usein pariskunta joutuu antamaan periksi ja suuntaamaan muualle.

Kirjassa korostuu hetkessä oleminen ja ympäristön tarkasteleminen, jotka avaavat paitsi omaa sisintä niin myös italialaista, tai ainakin roomalaista, kansanluonnetta. Kirjaa rytmittävät Eeva Reinilän lyijykynäkuvitukset ovat osuvia, sillä nekin luonnosmaisuudessaan kuvaavat ennen kaikkea vaikutelmia.

Kirjan tyyli onkin matkakertomukseksi hieman epätavallinen. Pohdiskeleva ja leppoisa 100 päivää Roomassa ei edusta mitään raskaan sarjan tietokirjallisuutta, vaan sen on pikemminkin oivaltava ja hyväntuulinen matkapäiväkirja, joka tekee mieli pakata mukaan seuraavalle Rooman-matkalle. Ikuisen kaupungin ystäville kirja on ilman muuta suositeltavaa luettavaa.

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 328 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...