Historiaa hymy huulessa on Sakari Viinikaisen armoitettua sarjaa, pikkutarinoita entisajan elämästä niin, että olipa tilanne lähes mikä tahansa, niin hymy nousee huulille, välillä jopa pääsee naurun tyrskähdys. Edellinen kirja samassa sarjassa oli Kuivakiskoisia rautatiejuttuja, joka käsitteli nimensä mukaisesti tarinoita rautateiltä. Tämä Pehmeät pamput onkin sitten vähän toisesta maailmasta.
Miksi historia voi olla sellaista, että alkaa hymy nousta huulille? Kun aika tekee tehtävänsä ja kaikki muuttuu, entiset ajat ovat nykyajan valossa suorastaan hupaisia. Sata vuotta sitten asiat olivat ihan eri mallilla ja niitä tehtiin aivan toisella lailla kuin jos vertaa tähän päivään. Niinpä tässä kirjassa saamme nauraa poliiseille ja rosvoille. Ennen oli ennen ja nyt on nyt.
Kirja etenee hyvin kronologisesti eli vaivihkaa lukijaa saa melko hyvän selvityksen historian ja ajan kulusta, kun aloitetaan 1800-luvun loppupuolelta ja tullaan sitten aina 1930-luvulle. Kieltolain aika eritoten oli aika jännää aikaa.
Pehmeät pamput on äärimmäisen helppolukuinen, sillä jokaisella aukeamalla on yksi kuva vasemmalla puolella ja oikealla puolella sitten se tarina. Itse paneuduin kirjaan niin, etten raaskinut lukea kuin pari juttua päivässä, sillä en halunut sen loppuvan. Kuvat ovat Sakari Viinikaisen tai museoviraston arkistoista. Kaiken kaikkiaan tämä on sellainen kirja, jota voin suositella paitsi kaikille, niin eritoten heille, jotka eivät kykene keskittymään pitkiin teksteihin, koska tarinat kerrotaan napakasti ilman sen kummempia jaaritteluja.
Vaikka tarinat sijoittuvat Kymenlaaksoon, ne voisivat olla mistä tahansa muiltakin paikkakunnilta, sillä se ajankuva on kuitenkin se, mikä näissä tarinoissa on se punainen lanka. Joten ei kun historian kimppuun, niin jo vain naurattaa.







