Sydän ladulla on Anna-Maija Naakan esikoisteos ja Pohjoisen kutsumat -sarjan aloitus. Toimittaja Lumi Salenius saa työyhteisössään sisäisen siirron urheilutoimitukseen. Hän ei ole innostunut siirrosta, mutta ottaa paikan vastaan pakon edessä, kun päätoimittaja kertoo toimitukseen kohdistuvista yt-neuvotteluista.
Lumi on jo toimittajana kannuksensa hankkinut, ja urheilutoimituksessakin hänen kykynsä tunnustetaan. Ketä vain he eivät tiimiinsä edes halua, mutta Lumin valinta sopii kaikille. Urheilutoimituksen esimies on Tapio Oksa, joka ei muista Lumia tai tämän urheilu-uraa. Lumi on entinen pikajuoksija, jonka uran katkeamisesta on hänen mukaansa vastuussa samainen urheilutoimituksen esimies Oksa.
Lumin ensimmäinen tehtävä on kirjoittaa juttu Suomen parhaasta hiihtäjästä, olympiavoittaja Elmeri ”Elmo” Valosta. Tapaaminen Valon kanssa on sovittu, mutta Valo ei ilmaannu paikalle.
Valon katoamista selvitellään, ja arvellaan, että hän on matkustanut Lappiin. Lumi saa komennuksen lähteä etsimään Valoa. Lumin avustajaksi on palkattu suomalais-espanjalainen freelancevalokuvaaja Miika Sánchez. Miika on iloinen ja huoleton taiteilija, jonka valokuvat ovat upeita, mutta Miikan paha tapa on tarttua kesken töiden kaikkeen muuhunkin näkemäänsä. Lapin matkallahan on nähtävää aina porokisoista shamaaneihin. Miikan mukana Lumikin joutuu miettimään omaa suhdettaan niin työhön kuin elämään yleensä.
Lumin suhde edelliseen miesystävään on vasta päättynyt, eikä hän ole toipunut siitä. Hän miettii mahtaisiko uusi suhde saada menneet murheet unohtumaan. Menoa ja iloa tarjoaa mukana kulkeva Miika, jolla ei tunnut olevan huolenhäivää. Hän flirttailee avoimesti Lumin kanssa.
Lapin matkan aikana hiihdon superlahjakkuutta, Valoa, etsivät muutkin kuin Lumi. Valon valmentajakaan ei tiedä missä mies on. Valoa etsii myös juorulehden toimittaja, joka on päässyt perille siitä, että Lumikin on Valon kannoilla, joten hän alkaa seurata Lumin matkantekoa.
Lumille on epäselvää, miksi Valo on kadonnut, ja miksi tämä ei vastaa edes valmentajansa puheluihin. Monta päivää Lapissa kovassa pakkasessa valokuvaajan surkealla autolla matkatessaan Lumi ja kuvaaja Miika joutuvat monenlaisten tapahtumien pyörteisiin, auto hajoaa, pakkanen puree, mökin ukko uhkaa aseella, mutta mitäpä toimittaja ei tekisi työpaikkansa säilyttääkseen.
Samalla reissulla Lumi alkaa miettiä omia traumojaan uran lopettamiseen liittyen, ja keskusteltuaan Valon valmentajan kanssa hän huomaa, että asiat pitää puhua halki myös inhoamansa esimiehen kanssa. Lumi haluaa tietää syyn, miksi mies tuhosi lehtijutullaan Lumin uran.
Löytyykö matkan varrelta hiihtäjä Valo, vai onko koko reissu ollut turha? Millainen toimittaja Lumi haluaa olla, ja mihin suuntaan hänen sydämensä sykkii? Jatkaako nykyistä työtään, vai olisiko ura urheilun parissa vielä mahdollinen?
Kirjailija Anna-Maija Naakka kirjoittaa sujuvasti mukaansa tempaavan tarinan skuupin metsästyksestä Lapissa. Suhteiden kiemurat ja erikoiset tapahtumat ovat mukava lisä tarinassa. Jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa Pohjoisen kutsumat -sarjan kirjaa.








