Joku koiranleuka on irvaillut, että sveitsiläisen luovuuden suurimmat ilmentymät ovat käkikello ja emmentaljuusto. En osaa sanoa, tunkeutuuko Nicolas Feuz kirjailijana tähän joukkoon, mutta joka tapauksessa hänen jännitysromaaninsa Filatelisti oli hengästyttävä, osin suorastaan hurja lukukokemus. Joten jälleen kerran on sisältövaroitus paikallaan: jos pidät herttaisista hyvän mielen kirjoista tai korkeintaan cozy crimesta, kannattaa ehkä lukea jotain muuta, jollet nyt erityisesti halua laajentaa tajuntaasi.
Geneveläisen rikostutkijan Ana Bartomeun työpaikalla on henkilövajausta, etenkin kun eletään joulun ja uudenvuoden välipäiviä. Ana on vakavasti sairas, hänellä on suuria ongelmia sydämen kanssa, ja hän on menossa lääkärille, mutta hänen pomonsa, komisario Gygli, jota kutsutaan Luihuksi, lähettää hänet postin toimipisteeseen, jossa on outo paketti.
Ana protestoi, mutta menee kuitenkin, ja paikan päältä löytyy sitten paketti, josta valuu ”tummanpunaista ja tahmeaa nestettä”. Ei tarvitse olla kovinkaan kummoinen dekkarinlukija arvatakseen, mistä nesteestä on kysymys, mutta myös lähetyksen postimerkissä on jotain outoa. Paketin aukaiseminen tönäisee liikkeelle melkoisen tapahtumavyöryn, ja Ana ottaa omavaltaisesti työparikseen tehtävistään hyllytetyn Mitchin.
Kirjassa kulkee Anan ja Mitchin tutkimusten ohella kaksi muutakin aikatasoa: toinen on lähtenyt liikkeelle Lausannessa pari päivää aikaisemmin, ja lisäksi aina välillä käsitellään vuonna 1984 tapahtunutta rajua koulukiusaamista.
Kuten sanottu, Filatelisti ei ollut sinänsä erityisen mukava elämys, sillä sen maailma oli mustaakin mustempi, synkkä ja kyyninen. Mutta vauhtiin päästyäni, mikä tapahtui aika lailla heti, kirja oli suorastaan pakko lukea loppuun, sillä se oli hyvin taitavasti kirjoitettu kaikkine juonenkäänteineen ja yllätyksineen ja cliffhanger-efekteineen. Jollain tapaa mieleeni tulivat hyvin kaukaisella tavalla takavuosien Saha-kauhuelokuvat. Suosittelen Filatelistia luettavaksi vaikkapa niistä pitäneille.






