Stefan Ahnhem: Pimeään jäänyt

Pimeään jäänyt

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jälleen uusi pohjoismainen dekkaristi! Tai ei siis oikeastaan aivan uusi, sillä Stefan Ahnhem on käsikirjoittanut television tuttuja Wallander­- ja Irene Huss ­-sarjoja. Ehkäpä tietty elokuvallisuus tuntuu tässäkin kirjassa, vaikka Wallanderin kotoisesta arkisuudesta Pimeään jääneessä ei ole juurikaan tietoa.

Fabian Risk on nelikymppinen rikostutkija, joka muuttaa perheineen Tukholmasta kotikonnuilleen Helsingborgiin. Heti hänen saavuttuaan uusi työnantaja ottaa yhteyttä: Riskin entinen luokkatoveri, teknisen työn opettaja Jörgen Pålsson on löydetty raa’asti murhattuna – liekö muunlaisia murhia dekkareissa enää ollenkaan. Tutkimusten pyörteissä ja uusien murhien tapahduttua alkaa selvitä, että joku surmaa tämän saman luokan oppilaita. Joku siis kostaa, mutta kuka ja miksi? Eräs epäilty löytyykin, mutta ehkä kaikki ei sittenkään ole sitä miltä näyttää. Jutun tapahtumat ja tutkimukset vievät sitten myös Tanskan puolelle, jossa siihen tarttuu nuori poliisi Dunja Hougaard; hänellä kuten Fabianillakin on itsepintainen taipumus alkaa selvittää rikoksia yksin ilman tiimin apua. Tutkimus osoittautuu sitten vaaralliseksi myös heille ja heidän läheisilleen.

Pimeään jäänyt on kaikilla tavoilla melko perinteinen skandidekkari, sekä hyvässä että pahassa. Kerronta on turvallisen selkeää ja jouheasti etenevää, romaanin loppupuolella vauhti tosin käy jo epäuskottavankin kovaksi. Yhteiskunnalliset asiat saavat oman osansa; tässä kirjassa puhutaan erityisesti koulukiusaamisesta ja sen tuhoisasta vaikutuksesta, josta kertovat erityisesti lukujen väliin sirotellut kiusatun pojan surulliset päiväkirjat. Miinusta lukukokemuksessani tuli sitten siitä, ettei Fabian Riskin henkilökuva selvästä yrittämisestä huolimatta ollut kovinkaan omaperäinen tai mieleenjäävä.

Mutta kyllä tällainen dekkarihai Pimeään jääneen ihan mielellään ja nopeastikin luki, vaikka sivuja oli melkoisesti – kirja on Ahnhemin esikoisteos, ja hänellä tuntui monen esikoiskirjailijan tapaan olleen polttava tarve sanoa kaikki kaikesta, joten tiivistämisen varaa olisi ollut. Kansitekstit kertovat, että kirja on sarjan ensimmäinen osa, ja tv­-sovitustakin ollaan tekemässä. Tuskinpa jätän niitä väliin.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 319 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...