Lasten luonnontiedeaiheisen Pötyä!-sarjan tuorein osa esittelee lintuja. Sarjan kirjoissa on aina sama idea: jokainen aukeama esittelee jonkun väitteen, joka sitten kumotaan pötynä. Otsikko on hivenen raflaava, sillä ei kirja nyt ihan kaikkea tietoa linnuista sentään uusiksi pistä ja osa väitteistä on ehkä lähtökohtaisesti vähän vähemmän yleisesti hyväksyttyjä kuin toiset (en tiedä, ajatteleeko joku oikeasti, että lintujen on helppo löytää itselleen puoliso). Vähät kevyestä muodon väkinäisyydestä: kirja on erinomainen tietopaketti linnuista.
Sarjan kirjat ovat mukavan isokokoisia. 30 cm korkeat sivut tietävät isoja aukeamia, joihin mahtuu paljon kuvitusta. Se on nimittäin kirjan parasta antia. Gavin Scott on sarjan aikaisemmista kirjoista ja muistakin kuvitustöistään taitavaksi tunnettu kuvittaja, joka osaa erityisesti eläinkuvitukset. Tässä kirjassa onkin upeita kuvia linnuista, esimerkiksi kuva siipiään sukivasta kuningaskalastajasta on upea. Tyyli ei ole valokuvantarkkaa, mutta linnut ovat helposti tunnistettavissa ja varsinkin värikkäämmät linnut ovat todella kaunista katseltavaa.
Ei Nick Crumptonin tekstissäkään vikaa ole. Lintuihin on löydetty mielenkiintoisia näkökulmia ja oli mielenkiintoista oppia lisää esimerkiksi lintujen hengittämisestä. Linnuilla on nimittäin keuhkoissaan ylimääräiset ilmapussit. Kun lintu hengittää sisään, se täyttää keuhkojensa lisäksi nämä ilmapussit, ja uloshengityksellä ilmapussit tyhjenevät ja tuovat hapekasta ilmaa keuhkoihin. Verenkiertoa voidaan siis hapettaa sekä sisään- että uloshengityksellä. Kelpaisi varmasti ihmisurheilijoillekin! Linnut tietysti tarvitsevat tällaisia parannuksia pystyäkseen lentämään; lentäminen vaatii valtavat rintalihakset ja on hyvin kuluttava liikkumismuoto. Terhi Leskinen on tehnyt kelpo työtä suomennoksen parissa ja apuna on käytetty Luonnontieteellisen keskusmuseon asiantuntijoita.
Pötyä!-sarjan kirjoja suosittelen edelleen ilomielin eläinten maailmasta kiinnostuneille lapsille. Kaikki mitä olet tiennyt linnuista on pötyä! on fiksu, runsastietoinen kirja, joka toimii hyvin sekä aikuisen lapselle lukemana että siinä vaiheessa, kun lapsi pystyy sitä itse lukemaan. Aikuislukijakin voi hyvin ihastella upeita lintujen kuvia ja oppia siinä sivussa jotain uutta.







