Ysiluokkalainen Floora asuu kaukana susirajalla. Perheeseen kuuluvat isä ja kehitysvammainen isosisko Olga. Floora elää ankaraa ja kurinalaista elämää, jota ajaa tavoite, joka on vielä salainen: hän haluaa päästä Tampereelle luonnontiedelukioon ja sitten lääkikseen. Tavoitteen saavuttaminen vaatii todistukseen ysejä ja kymppejä, mutta siinä sivussa pitää pyörittää vähän liian isoa osaa perheen arjesta, koska arjen sujuminen siskon kanssa edellyttää sitä, että Floora tekee paljon työtä.
Elämää susirajalla ei helpota se, että Flooran isä on työkseen susitutkija. Paikallisilta ei susille ymmärrystä heru, eikä susitutkijan lapsikaan pääse helpolla. Koulussa on onneksi pari kaveria, jotka haluaisivat kovasti tutustua Flooraan paremmin. Oma hevonenkin tuo iloa, mutta myös työtä ja vaivannäköä.
Kovin yllättävää ei ole, millaisen suunnan Susiraja ottaa. On ilmiselvää, että Floora pyörittää elämää liian kovilla kierroksilla, ja lopulta omat haaveet hukkuvat vaatimusten taakan alle. Vaatimuksia tulee monesta suunnasta. Isä on ankara ympäristönsuojelija, joka on kieltänyt paljon kaikenlaista mukavuutta turhuutena, Floora itse on itselleen todella vaativa ja kehitysvammaisen siskon hoitaminen vaatii paljon. Ovatko ne haaveetkaan Tampereelle muuttamisesta ihan loppuun asti mietittyjä, kun muuttokuormassa pitäisi tosiaan kulkea myös isä, sisko ja hevonen?
Susiraja on hieno kirja siitä, miten liika kiltteys, tunnollisuus ja omien rajojen joustavuus vievät lopulta yli laidan ja täydelliseen uupumukseen asti. Flooran täytyy rysähtää kunnolla pohjaan asti, ennen kuin hän oivaltaa, että häneltä vaaditaan liikaa. Sen jälkeen pitää muidenkin muuttua. Tätä kaikkea Susiraja kuvaa hyvin. Mari Kujanpää on tavoittanut Flooran kertojanäänen hienosti, minäkertoja toimii tässä oivallisesti.
Elämä ei saa olla pelkkää tavoitteiden suorittamista. Siitä Susiraja on oivallinen muistutus.







