Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Yle on viime vuosina noussut keskusteluaiheeksi monelta taholta. On vaadittu enemmän asiaohjelmia ja vähemmän kansaa viihdyttäviä, syytetty politikoinnista ja supistettu toimituksen budjettia. Silti suomalaiset luottavat Yleen lähes sataprosenttisesti, ainakin uutisten tasapuolisuudesta puhuttaessa.
Mutta mistä tässä vuosikymmeniä jatkuneessa taistelussa on kysymys ja mitkä ovat juurisyyt, se selviää Jussi Erosen, Jarno Liskin ja Salla Vuorikosken kirjoittamasta Ylegate-kirjasta. Kirja herättää pohtimaan mihin tarvittiin tuolloin tuhannen työntekijän valtiollista uutis- ja ajankohtaistoimitusta, ja oliko Yle päässyt paisumaan vaarallisesti liikaa?
Kirjan pääsankari on toimittaja Jussi Erosen uhrautuva antisankari, toimittaja Jussi Eronen, joka kirjoittaa työpaikkakiusaamisesta ja työnteon vaikeuttamisesta. Kirjaa lukiessa huomaa, että Ylessä oli tuolloin paljon opittavaa puolin ja toisin molemminpuolisesta kunnioituksesta. Panokset olivat kovia.
Kirjan parasta antia ovat sisäpiiriläisten paljastukset Ylestä tuhlaavana ja byrokraattisena valtakeskuksena, joka kaipasi sekä kipeästi keppiä, porkkanaa että pitkää paastoa piristyäkseen. Näin on nyt 100-vuotisjuhlien alla käynytkin, eikä Ylen ohjelmien taso ole juuri siitä kärsinyt. Jotkut ovat toista mieltä.
Rahaa Ylessä oli tuhlattavaksi asti kirjan mukaan: ”Kun budjetti meinasi alittua, Riikka Venäläinen järjesti kolme päivää ennen joulua pikkujoulujuhlat yli sadan hengen Yhteiskunta-toimitusryhmälle. Joulun alla hän myös kehotti esimiehiä varaamaan nopeasti tulevalle vuodelle konferenssimatkoja maailmalta, jotta rahaa saataisiin kulumaan.”
Ylessä oli kirjan mukaan myös ”erityisen paljon turhia esimiehiä”. Kirjassa esimerkiksi kerrotaan, että kun uutis- ja ajankohtaistoiminnan päälliköt ja esimiehet kokoontuvat suunnittelemaan yhteistä journalistista linjaa, väen kuljettamiseen tarvittiin kaksi täyttä linja-autoa. Esimerkki on osuva ja ilkeä.
Yksi kirjan luku, Harakka hämmentää soppaa, osoittaa miten entinen Ylen pitkäaikainen toimittaja ja tuleva liikenneministeri, nykyinen demarikansanedustaja, Timo Harakka, epäili Ylen toimituksen riippumattomuutta. Harakan syytökset olivat vakavia. Myöhemmin liikenneministerinä hänen vastuullaan oli Yle. Olisi kiva tietää kostiko hän ja miten kohteli Ylen johtajia. Yle ei ole hallituksen vaan eduskunnan alainen.
Kirjaa kannattaa lukea ”erään taudin” sisäpiiriläiskuvauksena. Vaikka kirjan julkaisusta on jo vierähtänyt tovi, se ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan, ja eräällä tavalla myös oraakkelimaisuuttaan. Se on hyvin ja vetävästi kuvattu jännittävä hegemoniataistelu siitä, kenellä on tosiasiallisesti valta määritellä mikä uutinen on tärkeä ja mikä ei. Siksi kirja on vielä tärkeä tänäänkin.