Orhan Pamuk: Hiljainen talo

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

”Elämää, sitä matkaa jonka kulkee vain kerran, ei voi aloittaa alusta, mutta jos sinulla on kirja kädessäsi, oli se miten sekava ja käsittämätön tahansa, niin sen kirjan loputtua voit halutessasi siirtyä takaisin alkuun ja oivaltaa uudestaan jonkin käsittämättömän asian ja elämän ja lukea kirjan uudestaan.”

Olen jälleen kerran mielentilassa, josta todella pidän. Kutsun sitä ”Pamukin jälkeiseksi mielenmyllerrykseksi”, hetkeksi jolloin ei ihan heti tiedä, mitä pitäisi sanoa. Ehkäpä viisainta olisi pysytellä hiljaa, siirtyä kirjailijan itsensä sanoin takaisin alkuun, lukea kirja uudestaan, oivaltaa. Sitä ennen en kuitenkaan malta olla suosittelematta juuri lukemaani teosta myös muille. Ovi hiljaiseen taloon kannattaa avata, astua siitä sisään ja asettua sohvannurkkaan kuuntelemaan salaisuuksia, joita talo epätoivoisesti yrittää kätkeä sisuksiinsa, mutta jotka se samanaikaisesti, täysin sanattomasti, katkeran kostonhimoisesti huutaa julki.

Tuota taloa asuttaa vanha Fatma. Hän on siellä vankina kuin Robinson Crusoe saarellaan, haaksirikkoutunut omaan syntiinsä, elämänilottomuuteensa ja katkeruuteensa. Mutta aivan kuten Robinson hänkään ei ole saarellaan yksin, hänkin on löytänyt oman Perjantainsa, uskollisen, vilpittömän ja sävyisän kääpiön, palvelijan jonka lojaaliutta minun oli tosin lukijana vaikea sulattaa. Kai pitäisi puhua symbioosista, salaisuuden yhteensitovuudesta, mutta Fatmasta on vain niin vaikea pitää — kaikesta huolimatta.

Hiljainen talo on eräänlainen sukukronikka. Se kertoo leskestä, Fatmasta, ja hänen edesmenneestä miehestään, heidän niin ikään kuolleesta pojastaan sekä tämän kolmesta lapsesta. Lisäksi se kertoo Fatman miesvainajan kahdesta lehtolapsesta, kääpiöstä ja nilkusta, sekä viimeksi mainitun pojasta. Se kertoo siitä, kuinka katkeruus johtaa syntiin ja oma synti muiden syntien korostamiseen. Syntyy oravanpyörä, jossa elämästä tulee yön hiljaisuuden odotusta, puhtaaksi tulemisen odotusta.

Teos on kirjoitettu viidestä eri näkökulmasta ja näin ollen lukija pääsee paremmin kuin hyvin sen maailmasta osalliseksi. Häneltä ei salata mitään. Tämä on mielestäni erittäin onnistunut — ehkä jopa ainoa mahdollinen — ratkaisu, sillä ainoastaan näin kirjailijan on mahdollista tuoda esiin henkilöhahmojensa ristiriitaiset poliittiset mielipiteet sekä henkilökohtaiset kokemukset ja muistot täysin kantaaottamatta laskien jokaisen henkilöhahmonsa tasapuolisesti parrasvaloihin.

Kriitikkopalkinnoin sekä Turkissa että Ranskassa huomioitu Hiljainen talo kuuluu Pamukin varhaisimpaan tuotantoon, mutta jo siinä voi aistia kirjailijan ihastuttavaa kynänkäyttelytaitoa ja jo sitä voi pitää palasena siinä palapelissä, jonka lopputuloksena syntyy ”pamukilainen maailma”, käsite jolla haluan esiintuoda hänen itsenäisten teostensa taiturimaista yhteenliittyvyyttä. Kuten myöhemmin myös nyt sivutaan saavuttamatonta riipivää rakkautta, todellista ja toista minuutta, muistoja sekä turkkilaista identiteettiä. Tuttuun tapaan myös Orhan itse, kirjailija, vilahtaa tekstissä.

Tämä kirja ei suinkaan ollut parasta lukemaani Pamukia, mutta suosittelen ehdottomasti sen lukemista. Se on mielenkiintoinen ja järkyttävä, surullinen tarina.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjakaupan hyllyjen väliin työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Kaisa rakastaa kirjojen tuoksua, uusien ja vanhojen, ja sitä hetkeä, jolloin saa asettaa uuden asukin kirjahyllyynsä. Kirjallisuuden lajien suhteen hän on lähes kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Harrastaa lisäksi ruoanlaittoa ja omaa blogin jos toisenkin. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *