Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kuten olen ennenkin Anne Tylerin kirjoja vinkatessani ilmaissut, hän on minusta kerrassaan loistelias kirjailija. Hän kuvaa perheiden ja sukujen tarinoita eri aikakausiin sijoitettuna, mutta ei ihmeellisten epookkikuvausten tai suurien maailmantapahtumien kautta, vaan jollain tavalla intiimisti ja vähäeleisesti, jolloin kirjojen teemat välittyvät lukijalle pienimuotoisina ja samalla kuitenkin universaaleina kysymyksinä.
Sininen lanka kertoo neljän sukupolven kautta baltimorelaisesta Whitshankin perheestä. Kehyskertomus sijoittuu 1990-luvulle; sen keskiössä ovat vanheneva pariskunta Abby ja Red sekä heidän aikuiset lapsensa. Red ja hänen isänsä Junior ovat olleet koko sydämellään ja mielellään rakentajia, ja nyt Redin perhe asuu Juniorin rakentamassa hienossa, joskin pikkuhiljaa rapistuvassa talossa. Lapset ovat alkaneet viime aikoina epäillä, että vanhemmat eivät ehkä selviydy kauan keskenään isossa talossaan, ja niinpä he palaavat näiden luokse järjestämään asioita. Pikkuveli Douglas, joka kaikki yleensä kutsuvat Stemiksi, päättää muuttaa vaimonsa ja pikkupoikiensa kanssa isän ja äidin luokse asumaan, ja samoin tekee perheen tuhlaajapoika Denny. Siskot Amanda ja Jeannie tekevät myös parhaansa vanhempiensa auttamiseksi, mutta nämäpä eivät olekaan kovin tyytyväisiä saamaansa huomioon. Sitten tapahtuu asioita, jotka muuttavat tilanteen lopullisesti.
Myöhemmin kerronnassa tehdään mutka takaisin toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan ja Redin isän Juniorin ja äidin Linnie Maen omalaatuiseen elämään, kunnes romaani sulkeutuu takaisin nuorempien Whitshankien elämään ja ratkaisuihin.
Tyler on mestari kuvaamaan amerikkalaisen keskiluokan elämää, sen edustajien ajatuksia ja pieniä ohikiitäviä mielenliikkeitä, jotka kuitenkin määrittävät jotain paljon suurempaa. Samalla hän kertoo tyylikkäästi miljööstä ja aistimuksista ja sen vaikutuksesta henkilöihinsä, kuten tässä kartoittaessaan ikääntyvän Abbyn ajatuksia:
Hän saattoi yhtäkkiä haistaa uudelleen kitkerät, karheat, sielua pehmittävät savut, joita kohosi kun hänen äitinsä paistoi pilkottua sipulia ja vihreää paprikaa pyttipannujensa pohjaksi melkein joka ilta, silloin kun Abby oli vielä taapero, joka kitisi nälästä ja väsymyksestä ja pelkästä yleisestä kello viiden alakulosta. (- -) Ja kuin tyhjästä hän oli näkevinään lapsuutensa koiran, Binkyn, jolla oli tapana nukkua käpälät kuononsa päälle taiteltuina pysyäkseen lämpimänä kylminä öinä. Se oli aivan kuin aikamatka.
Luin siis tämän kirjan hyvin mielelläni, hitaasti makustellen ja kuulostellen, jotta siitä ei menisi mitään ohi, ja se todellakin palkitsi minut. Tylerin kerronta on monikerroksista, mutta kuitenkin avautuvaa. Ihan turhaan ei Washington Postin arvostelija olekaan kirjoittanut:
Miten kirja voikaan olla näin ihana?
