Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kaikkihan me tiedämme, että politiikka on kannattava bisnes Yhdysvalloissa, ja niin ovat myös entisten presidenttien miljoonapainoksina maailmalle leviävät muistelmat. Presidentti Barack Obaman Luvattu maa on opettavaista luettavaa, kunhan muistaa vanhan totuuden: kaikkea ei kannata uskoa mitä poliitikot puhuvat, erityisesti itsestään.
Ennen kaikkea toivoin osaavani kertoa virkakaudestani rehellisesti; en pelkästään kirjoittamalla historiallisen selonteon sen keskeisimmistä tapahtumista ja tärkeimmistä tapaamistani henkilöistä. Halusin lukijoiden saavan tuntuman siihen, millaista on olla Yhdysvaltojen presidentti.
Yhdysvaltojen ensimmäinen musta presidentti on mukava mies ja hyvä puhuja. Joka ikinen muisto, sana siellä, toinen täällä ja ihmiskuvaukset, perheonnesta nyt puhumattakaan, on kirjattu muistiin kaunokirjallisen kauniina välähdyksenä, ihan kuin kaikella sillä – pahallakin – mitä hän on kohdannut elämässään, on ollut määrätty tärkeä tehtävä hänen elämässään.
Kun Chicagossa vallitsi jyrkempi rotuerottelu kuin missään toisessa suurkaupungissa, pieni joukko Obaman ihailemia mustia aktivisteja päätti rekisteröidä ennätysmäärän uusia äänestäjiä ja värvätä mukaan erään pyylevän kongressiedustajan, jolla oli huimat lahjat tehdä vaikka mitä.
Kukaan ei uskonut kampanjan mahdollisuuksiin, ja ehdokas itsekin oli epäileväinen. Sitten tapahtui jotakin. Ihmiset, jotka eivät olleet ennen ajatelleet politiikkaa, eivätkä olleet aiemmin edes äänestäneet, tempautuivat mukaan hankkeeseen; ikäihmiset ja koululaiset alkoivat pitää kampanjan sinisiä rintamerkkejä. Mustien asukkaiden mitta oli tullut täyteen valkoisten sorrosta.
Kirjan painavinta luettavaa ja se syy, miksi Obaman muistelmat kannattaa lukea on se, kun Obama seurasi tämän draaman etenemistä ja mietti, mitkä olivat opetukset.
Tuntui, että mikä tahansa oli mahdollista. Maailma oli uudeksi luotavissa. Käännyin sille kannalle, että pyrkisin vielä jonakin päivänä poliittisiin luottamustehtäviin. Sillä eikö ollutkin niin, että se voima, joka oli kadonnut kansalaisoikeusliikkeestä, oli siirtynyt puoluepolitiikkaan?
Obama tiesi jo, että politiikassa oli sudenkuoppansa, kuten kompromissit, jatkuva rahoituksen kerjääminen, ihanteiden unohtuminen ja lakkaamaton voiton tavoittelu. Mutta ehkä politiikkaa saattoi tehdä toisellakin tapaa, hän tuumaili. ”Ehkä se innostus ja määrätietoisuus, jota Washingtonin kampanja oli lietsonut mustien keskuudessa, oli mahdollista ulottaa koko väestöön.”
Luvattu maa on selkeästi kirjoitettu ja kiinnostava kurkistus maailmaan, josta emme muuten tietäisi juuri mitään. Kirjaan on saatu ympättyä samaa uljasta rohkeutta, rentoa notkeutta ja syvää inhimillisyyttä kuin itse Obamassakin on, ja mikä siivitti hänet kaikkein korkeimmalle aina presidentiksi asti vaikeuksien kauta voittoon -taktiikalla.
Kirja on erityisen tärkeä, sanoisinko jopa opas, kaikille vähemmistöihin kuuluville, mutta myös varoitus siitä, että samalla menettää jotain itsestään jos myy elämänsä niille vastakohdille, joita on aikaisemmin vastustanut sekä koneistolle, joka musertaa kaiken alleen ikiliikkujana, jota ei voi vastustaa ja muuttaa, ja minkä voima talloo kaiken hyvän alleen muista piittaamatta siitä, huolimatta että olisi presidentti.