Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Anssi Ylirönnin ja Tapio Tammisen Evoluution herrat oli erinomainen alustus transhumanismin ja kosmismin aatehistoriaan, ja miten kyseiset aatteet vaikuttavat Piilaaksossa, ja siten salakavalasti meidän kaikkien elämään. Adam Beckerin kirja More Everything Forever käsittelee oikeastaan samaa aihetta, mutta sen lähestymistapa on sen verran erilainen, että kirja pikemminkin täydentää Evoluution herroja kuin toistaa sen sisältöä. Journalistinen tietokirja pohjautuu ennen kaikkea haastatteluihin: Becker vie lukijan suoraan Piilaakson sisäpiireihin haastattelemalla niin transhumanismin ja sitä ympäröivien aatteiden avainhahmoja kuin heidän kriitikoitakin.
Siinä missä Evoluution herrat keskittyi tiettyihin aatehistoriallisiin linjoihin, Becker ottaa käsittelyynsä vielä pykälää laajemman ilmiön. Hän on kiinnostunut kokonaisesta toisiinsa kietoutuneiden aatteiden klusterista, joka on rakentunut transhumanismin ympärille. Transhumanismi, extropianismi, singularitarianismi, kosmismi, rationalismi, effektiivinen altruismi ja longtermismi ovat kaikki osa tätä kummallista kokonaisuutta, josta on alettu käyttää yhteisnimitystä TESCREAL. Becker ei tyydy vain esittelemään näitä virtoja erillisinä kummajaisina, vaan näyttää, miten ne ruokkivat toinen toisiaan ja muodostavat teknologiaeliitille katsomuksellisen ja hyvin vaarallisen selkänojan.
Lyhyesti, TESCREAL-aatteita yhdistää pyrkimys tarkastella ihmiskuntaa pitkän teknologisen kehityskaaren alkupisteenä. Haaveena on ylittää teknologian avulla nykyisen ihmisyyden rajat ja levittää ihmiskunta – tai jonkinlainen keinoälyversio siitä – koko universumiin. Tällaisen rahvaan edustajan näkökulmasta teknologiamiljardöörien tulevaisuusvisiot vaikuttavat lievästi sanottuna himmeiltä: universumin valloitus, jossa ihmiset elävät ikuisesti, ja jossa heidän loputtomia tarpeita tyydyttää jumalankaltainen tekoäly, teknologinen singulariteetti, joka mahdollistaa mitä tahansa.
Mikä tässä utopistisessa visiossa sitten mättää? Becker itsekin kasvoi Star Trekin lumoissa, ja ajatus ihmiskunnan kehittymisestä ja matkustamisesta tähtiin ei tietysti ole itsessään negatiivinen. More Everything Forever on kuitenkin kertomus hyvin erilaisesta utopiasta. Se on kertomus maailmasta josta energia mukamas ei koskaan lopu, ja jossa kasvu voi olla ikuista. Näissä teknologiaeliitin visiossa maapallon nykyisiin ongelmiin – ilmastonmuutos mukaanlukien – ei tarvitse puuttua, koska tulevaisuudessa siintävät ihmeteknologiat kuitenkin ratkaisevat kaikki ongelmat ja siten oikeuttavat kaikki nykyiset uhraukset.
Ongelma on kuitenkin se, että unelmat ovat niin utopistisia, että on hyvin kyseenalaista, voiko mikään teknologinen ratkaisu oikeasti lunastaa niitä. Becker on koulutukseltaan astrofyysikko ja hän muun muassa paloittelee Elon Muskin Marsin absurdit valloitusunelmat varsin tehokkaasti. Psykologisesti tässä ilmiössä on joka tapauksessa jotain hyvin kummallista: vallankahvassa olevat ihmiset ikään kuin kieltäytyvät uskomasta, että heille ei ole kaikki mahdollista.
Otetaan esimerkiksi Marc Andreessen, joka oli kehittämässä ensimmäistä graafista WWW-selainta Mosaicia, ja myöhemmin hän oli perustamassa Netscapea. Nykyään hänet tunnetaan ennen kaikkea sijoittajana: hänen perustamansa Andreessen Horowitz on yksi maailman vaikutusvaltaisimmista pääomasijoitusyhtiöistä, joka on rahoittanut valtavasti juuri tekoäly- ja biotekniikkahankkeita. Vuonna 2023 Andreessen julkaisi paljon huomiota saaneen tekno-optimistisen manifestin, jonka keskeisiä teemoja on valtiojohtoisuuden vastustaminen, ja vapaiden markkinoiden ja rajoittamattoman kasvun ihailu. Andreessen esittää, että teknologia on jatkuvan kasvun ainoa pysyvä lähde, ja että teknologinen kehitys johtaa tuottavuuden kasvuun, joka puolestaan ajaa talouskasvua ja elintason nousua.
Kiinnostavaa manifestissa on kuitenkin henkilöt, joiden Andreessen katsoo olevan teknologiaoptimismin ”suojelupyhimyksiä.” Yksi näistä on Filippo Tommaso Marinetti, italialainen futuristirunoilija, joka kirjoitti Futuristimanifestin vuonna 1909 ja, joka oli myös yksi Italian fasismin arkkitehdeista. Marinetti ei ollut mikään hienovarainen ajattelija: hän ihaili sotaa ja halveksui asiantuntijoita, museoita, kirjastoja ja jopa moraalia, jotka pitäisi mieluummin tuhota. Tottakai naiset ja feminismi inhottivat maskuliinista voimaa ihannoivaa Marinettia aivan erityisesti.
Becker näkee, että manifestissa näkyy yleisempi Piilaaksossa näkyvä tendenssi. Ei välttämättä tietoista fasismin ihailua, mutta ajattelua joka joka tapauksessa helposti nojaa tähän lopputulokseen. Becker pohtii erityisesti humanististen tieteiden halveksunnan vaikutusta teknologiapiireissä, mikä heijastuu erityisesti historian tutkimukseen. Kuten Googlen itseajavien autojen hankkeen pioneereihin kuulunut Anthony Levandowski toteaa: ”En ymmärrä miksi edes tutkimme historiaa”. Hänen mukaansa teknologiassa vain tulevaisuudella on merkitystä, mitä menneisyydessä tapahtui on täysin yhdentekevää. Tämä johtaa historiattomaan ajatteluun, jossa ei ymmärretä edes oman ideologian taustoja.
Becker katsoo, että tähän liittyy myös ”insinööritautina” tunnettu ilmiö, eli ala jossa ongelmilla on selkeät, todennettavat ratkaisut synnyttää ajattelutavan, joka yleistetään virheellisesti aloille, joissa monimutkaisuus ja tulkinnanvaraisuus eivät taivu samaan logiikkaan. Ajatuksena on, että kovan teknologian parissa työskentelevät edustavat poikkeuksellista älykkyyttä, mikä oikeuttaa heidät lausumaan painavan sanansa mistä tahansa muusta alasta ilman asianmukaista asiantuntemusta. Tällainen eliittikeskeisyys näkyy useissa TESCREAL-aatteissa. Vain pieni, poikkeuksellisen älykäs tekoäly- ja teknologiaeliitti ymmärtää maailman todellisen suunnan ja ansaitsee siten ohjata ihmiskunnan kehitystä ilman valtioiden tai demokratian rajoitteita.
Tämä kenties selittää, miksi transhumanistit voivat esittää niin itsevarmoja väitteitä metafysiikasta, kuolemasta ja tietoisuudesta ikään kuin nämä olisivat vain vielä ratkaisemattomia insinööriongelmia. Tämä myös selittää miksi Piilaakson eliitti ajautuu niin helposti poliittisesti naiiveihin tai vaarallisiin suuntiin. Curtis Yarvinin kaltaiset uusfeodalismia kannattavat ”filosofit” eivät tietysti ole vakavasti otettavia ajattelijoita missään akateemisessa piireissä, mutta Peter Thielin kaltaisella miljardöörillä on valitettavasti vaikutusvaltaa vaikka hänen hovifilosofinsa olisi minkälainen pölhö hyvänsä.
Kirjassa rakentuu näkymä, jossa Piilaakson TESCREAL-eliitti todellakin rakentaa tulevaisuutta, mutta se perustuu pikemminkin 1800-luvun utopioihin ja 1900-luvun alkupuolen fasistisiin tai feodaalisiin ajatustapoihin, jotka vain on puettu kiiltävään kääreeseen. Pelleilyä tai ei, niin kauan kuin miljardööriluokan valta kasvaa, heidän naurettavillakin mieliteoillaan on valitettavasti merkitystä meille kaikille.