Rose Hall, Alex James, Minna Lacey ja muut: 100 asiaa luvuista, tietokoneista & koodaamisesta

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

100 asiaa historiasta teki taannoin sen verran hyvän vaikutuksen, että sarjan seuraava osa päätyikin lukulistalle aika lailla automaattisesti. Jälleen kerran luvassa on sekä mielenkiintoista triviaa kuin myös tietoa, joka olennaisesti avaa tietokoneiden ja koodaamisen logiikkaa ja matematiikan historiaa.

Kirjasta selviää muun muassa millaista on huonosti kirjoitettu koodi, kuinka copy-paste toiminto johti uuden uskonnon syntyyn, miten dna:han voidaan istuttaa digitaalista tietoa ja miten origamit liittyvät maata kiertäviin satelliitteihin.

Vaikka vastaavantapaisia “tiesitkö että” -lasten tietokirjoja löytyykin paljon, niin 100 asiaa -sarja onnistuu silti yllättämään ja tekemään muutaman asian paremmin kuin kilpailijansa. Ensinnäkin koko sivun kuvitukset tekevät kirjasta todella hauskannäköisen ja tiedosta myös helposti sulateltavaa. Kirjoittajat ovat myös nähneet vaivaa tiedon etsimiseen, sarjassa ei käytetä niitä ihan ilmeisimpiä esimerkkejä, vaan ahaa-elämyksiä voivat kokea myös vanhemmat lukijat.

100 asiaa luvuista, tietokoneista & koodaamisesta on loistava lisä kirjasarjaan ja uskaltaisin suositella sitä myös sellaisille lapsille, joita kirjat eivät yleensä niin kiinnosta.

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...