Tomi Takamaa: 875 grammaa : Pirpanan tarina

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tomi Takamaasta tuli isä 21.3.2013. Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan ja keskosena syntynyt Pirpana, tuo pieni tyttövauva painoi vain 875 grammaa. Takamaalle tämä oli järkytys, voiko noin pieniä edes syntyä?! Vastaus kysymykseen.. Kyllä voi.

Tuore isä perusti muutama päivä synnytyksen jälkeen Facebook -ryhmän ”875-grammaa”. Sosiaalisessa mediassa asiat leviävät nopeasti ja pian tälläkin ryhmällä oli tuhansia ja tuhansia tykkääjiä. Tomi Takamaa ymmärsi, että nyt olisi mahdollisuus tehdä hyvää ja levittää tietoisuutta keskosuudesta. Otettuaan yhteyttä moneen eri tahoon, kuten esimerkiksi Lastenklinikoiden Kummit Ry:n Takamaa sai virallisen luvan keräykseen.

Tämä kirja on tarina Pirpanan syntymisestä ja siitä seuranneesta some-ilmiöstä. Takamaa on itse kirjoittanut kirjan ja se onkin välillä hyvin henkilökohtainen. Takamaa kertoo ajatuksiaan rohkeasti kertoen samalla faktaa keräyksen ja ryhmän eri vaiheista.

Kirja on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osiossa on Pirpanan tarina. Toinen osio antaa vinkkejä tuoreille keskosvanhemmille ja kolmannessa osassa lukija pääsee tutustumaan viiden eri keskosen tarinoihin. Keskellä kirjaa on muutama aukeama kuvia Pirpanasta. Kuvat ovat totta kai koskettavia ja itse olisin niitä voinut katsella lisääkin. Olisin myös mielelläni uteliaana lukenut lisää itse Pirpanasta, mutta kyllähän lukija ymmärtää perheen yksityisyyden.

Tomi Takamaa on muuten palkittu Vuoden Someteko -palkinnolla. Kirjan ostamalla tuet myös 2 eurolla uutta lastensairaalaa. Kirja itsessään on koskettava ja ajatuksia herättävä.

(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

Lina

Lukemista rakastava Lina oppi lukemaan 5-vuotiaana ja sen jälkeen kirja onkin ollut kädessä lähes aina. Lina tykkää etenkin dekkareista ja suomalaisten kirjailijoiden teoksista, mutta lukee mielellään myös jotain uutta ja erilaista! Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 867 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...