Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Nykymaailmassa informaation luonne on muuttunut. Algoritmit räätälöivät jokaiselle oman personoidun tietovirran, jonka äärellä ei voi tietää, miten oma sisältö on valikoitunut; mitä siitä on jätetty pois ja mitä muut ihmiset näkevät omassa virrassaan. Tässä huomiotalouden logiikassa virrasta ei nouse esiin se, mikä on totta tai yhteiskunnallisesti merkityksellistä, vaan se minkä oletetaan kiinnostavan ja herättävän tunteellisia reaktioita. Informaatiovaikuttamiselle nykyteknologia antaakin aivan uudenlaisia mahdollisuuksia, ja Venäjä, Kiina ja Yhdysvallat ovat kukin omalla tahollaan tarttuneet tilaisuuteen.
Turvallisuuspolitiikan asiantuntijat Pasi Eronen Watt ja Juha-Antero Puistola käyvät kirjassaan läpi nykyajan informaatiosodankäynnin tilaa, toimijoita ja tulevaisuudennäkymiä. Teoksen rakenne etenee globaalista tasosta kohti paikallista. Ensin perataan tapaustutkimusten kautta Kiinan, Venäjän ja Yhdysvaltain vaikuttamisstrategioita, siirrytään tarkastelemaan tulevaisuuden teknologisia välineitä sekä vaikuttamisen psykologiaa, kunnes päästään pienen Suomen asemaan. Lopussa vielä pohditaan, miltä tulevaisuuden yhteiskunnallinen kehitys näyttää näiden tietojen valossa.
Mitä informaatiosodankäynti oikeastaan tarkoittaa? Hyvä esimerkki siitä on Venäjän operaatio Doppelgänger, joka paljastui 2023, ja jonka päätavoite oli heikentää länsimaiden tukea Ukrainalle Venäjän hyökkäyssodassa. Operaatiossa ei suinkaan ollut kyse yhden valeuutisen levittämisestä, vaan kokonaisesta informaatioekosysteemistä. Ensin luotiin uskottavan näköiset, mutta väärennetyt uutisverkkosivustot, jonka jälkeen bottiverkostot levittivät kohdennetusti näiden sivustojen sisältöä eri yleisöille. Sosiaalisessa mediassa leviävien uutisten tarkoituksena oli vahvistaa epäluottamusta poliittisiin instituutioihin. Sisällön vaikutusta vielä seurattiin reaaliaikaisesti, jonka perusteella viestejä muokattiin tehokkaammaksi.
Väärän informaation levittäminen on tehokasta, koska trollit, botit ja valehenkilöiden tilit vahvistavat viestiä ja toistavat narratiivia useasta eri suunnasta. Tämä luo ihmisille illuusion, että lähetetty viesti on mukamas laajasti hyväksytty – ja jos informaatiovaikutus on tehokasta, sellaiseksi se myös muuttuu. Kun ihmiset alkavat itse toistaa ja vahvistaa näitä levitettyjä narratiiveja, ollaan vaikuttamisessa jo pitkällä.
Tähän liittyy vielä erikoinen psykologinen ilmiö, jota kutsutaan illusorisen totuuden vaikutukseksi: mitä useammin ihminen näkee saman väitteen – vaikka tietäisi sen valheelliseksi – sitä tutummaksi ja siten uskottavammaksi väite alkaa tuntua aivoille. Pelkkä toistuva altistuminen madaltaa siis kynnystä pitää väitettä totena, vaikka henkilö tietäisi rationaalisesti sen olevan roskaa.
Kirjassa annetaankin yksi painava käytännön neuvo: älä koskaan jaa kyseenalaista sisältöä edes vitsinä, sillä some-algoritmeille jako on jako, ja se vain nostaa sisällön näkyvyyttä muille ihmisille.
Yksinkertaisesta propagandasta ollaan siis siirrytty paljon hienovaraisempiin ja tuhoisampiin keinoihin, ja nämä keinovalikoimat näkyvät erityisesti Venäjän toiminnassa. Tavoitteena ei ole enää mielipiteiden muuttaminen tai väärän tiedon levittäminen, vaan kognitiivinen ylivertaisuus, eli kyky vaikuttaa siihen, miten ihmiset havaitsevat todellisuutta, jäsentävät kokemuksiaan ja tekevät päätöksiä ilman, että he itse tunnistavat ulkoista ohjausta.
Tähän liittyy käsite strateginen hämäys, jossa tarkoitus ei ole vakuuttaa kohdeyleisöä jostain yksittäisestä totuudesta, vaan tehdä koko totuuden käsitteestä hämärä. Kuten kirjoittajat toteavat: ”Kun mikään ei tunnu varmalta, vastustajan kyky tehdä järkeviä päätöksiä heikkenee. Yleinen epävarmuus, ristiriitaiset viestit ja jatkuva tulkinnanvaraisuus lamaannuttavat poliittista ja yhteiskunnallista reagointia tehokkaammin kuin yksittäinen valhe.”
Sosiaalisessa mediassa vaikuttaminen on helppoa, koska sen toimintalogiikka perustuu siihen, että käyttäjälle luodaan tunneympäristö, joka ruokkii käyttäjän olemassa olevaa maailmankuvaa ja aktivoi vahvoja tunnereaktioita. Sekä somejätit että informaatiosodankäynnin lietsojat ovat huomanneet, että tunteisiin kannattaa vedota, sillä ne ohjaavat käyttäytymistä tehokkaammin kuin mikään rationaalinen argumentointi. Digitaalinen alusta luo täydellisen narratiivisen ympäristön, jossa maailma näyttäytyy juuri sellaisena kuin käyttäjän on helpointa hyväksyä.
Terveen informaatioympäristön vaaliminen nousee siten kirjassa avainasemaan. Kirjoittajat nostavat erityisesti esille usein unohdetun, mutta tärkeän rakenteellisen ongelman, nimittäin paikallisen journalismin romahtamisen. Kun paikallinen media näivettyy, yhteiskunnalliset puheenaiheet kapenevat, keskustelu kärjistyy helpommin ja julkista tilaa on helpompi hallita ulkoapäin.
Tilannetta vaikeuttaa entisestään Euroopan teknologinen riippuvuus. Kaikki keskeiset sosiaalisen median alustat ovat yhdysvaltalaisia, jolloin niiden algoritmit suosivat amerikkalaista sisältöä, logiikkaa ja puhetapaa. Tämä näkyi esimerkiksi korona-aikana, kun amerikkalaiset salaliittoteoriat levisivät vauhdilla Eurooppaan. Kirjoittajat korostavatkin omaäänisen journalismin, tutkimuksen ja kulttuurin vaalimista, jotta tuontiraamit eivät pääse liikaa määrittelemään kansallista keskusteluamme.
Venäjän rooli tuntuu korostuvan kirjassa erityisesti, sillä se on eturintamassa kokeilemassa erilaisia vaikuttamiskeinoja. Toisaalta näkyvyys ei kerro kaikkea, sillä kolmen valtion motiivit toiminnalleen ovat täysin erilaiset. Venäjän aggressiivinen lähestymistapa haluaa tuhota vastustajansa yhtenäisyyden, siinä missä Kiina haluaa sementoida oman järjestelmänsä ylivoimaisuuden ja kansallisen suvereniteetin. Tämä onnistuu näyttäytymällä kaoottisessa maailmassa vakaana vaihtoehtona, joten Kiina nojaa enemmän pitkäjänteiseen ja monipuoliseen vaikuttamiseen.
Yhdysvallat puolestaan on tällä hetkellä villi kortti. Vanhan ja luotetun liittolaisen arvaamaton käytös ja sen teknologiamiljardöörien halu pakottaa liittolaiset omiin ehtoihinsa uhkaa jättää Euroopan teknologiseen loukkuun ilman omia digitaalisia työkaluja tai omaa julkisen keskustelun alustaa.
Suomen kaltaiselle korkean luottamuksen yhteiskunnalle nykyinen tilanne on joka tapauksessa vaarallinen, sillä korkea luottamus rakentuu jaettuun todellisuuteen ja kokemukseen siitä, että olemme samassa veneessä.
Kirjasta kieltämättä rakentuu varsin dystooppinen näkymä nyky-yhteiskuntaan, jossa vaikuttajina on manipulatiivinen huomiotalous itsessään ja suurvaltaintressit, joilla on halua ja kykyä hyödyntää sitä. Miten pahaksi ongelma pääsee tästä vielä kehittymään? Mieleen jäi kummittelemaan erityisesti datamyrkytys eli propagandasisällön järjestelmällinen ujuttaminen tekoälyjärjestelmien lähdeaineistoihin. Ottaen huomioon miten luottavaisesti ihmiset suhteutuvat jo nyt kielimallien sanomisiin, luvassa voi olla pahaa jälkeä.
Valheiden sota : Miten suurvallat muokkaavat todellisuutta valottaa onnistuneesti, ja ennen kaikkea selkeästi, teknologian, psykologian ja turvallisuuspolitiikan yhtymäkohtia. Oletin aluksi kirjan kiinnostavimman sisällön liittyvän suurvaltojen strategisiin pelilikkeisiin, mutta pidemmän korren vei kuitenkin laajempi näkökulma yhteiskunnalliseen kehitykseen, jossa koko totuuden käsitteestä uhkaa tulla uhanalainen.